Leijonaemot ry:n uusi toiminnanjohtaja Noora Koponen
Viime kauden kansanedustaja ja eduskunnan Nepsy-verkoston perustaja, fysioterapeuttitaustainen Noora Koponen aloittaa Leijonaemot ry:n toiminnanjohtajana 1.8.2023 alkaen.
”Olen valtavan iloinen saadessani lähteä luotsaamaan yhdistystä, jonka toiminta Suomessa on jo kohta kahden vuosikymmenen ajan ollut merkittävä osa erityislasten vanhempia ja perheitä tukevaa toimintaa”, Koponen iloitsee. Hän on itse myös erityislapsen, autistisen Nuutti-pojan äiti ja kirjoittanut aiheesta myös kirjan ”Jos mä oon oikee – Nuutin tarina” (08/2020, Myllylahti Oy). Lue lisää Noora Koposen ajatuksista blogistamme.
Leijonaemojen teema 2023
Leijonaemojen vuosien 2023-2024 teema on ”Sinun vuorosi loistaa.” Haluamme tällä lauseella kertoa, että erityislapsen vanhempana teet tärkeää työtä, ja myös sinulla on oikeus tulla huomatuksi juuri sellaisena kuin olet ja juuri sellaisena, jollaiseksi olet erityisen vanhemmuutesi vuoksi tulossa.
Joku saattaa tunnistaa nuo sanat Juha Tapion kappaleesta. Olemme sopineet Juhan kanssa, että voimme käyttää tätä lausetta ja suunnitteilla on myös muuta yhteistyötä tulevien vuosien varrelle.
Muistathan myös pitää huolta itsestäsi ja ethän unohda vuoden 2022 teemaa, että tänäänkin muistat olla sinä. Katso video
Tutustu myös Leijonaemojen päivitettyyn esitteeseen.
Leijonaemojen tiedotteet
Leijonaemojen verkostotiedotteesta löydät ajankohtaisia ja kiinnostavia tapahtumia erityislapsiperheisiin liittyen. Lue viimeisin verkkotiedote.
Lisäksi Leijonaemot tiedottaa toiminnastaan kuukausittaisella uutiskirjeillä. Lue viimeisin tiedote.
Jäsenkirjeet lähetetään sähköpostitse jäsenille jokaisen kuun 15.päivä. Jos olet jäsen, etkä saa jäsenkirjeitä sähköpostiisi, ota yhteyttä toimisto@leijonaemot.fi.
Jos ei vielä saa Leijonaemojen yleisiä tiedotteita, voit liittyä mukaan tämän linkin kautta: liity postituslistalle
Leijonaemojen #ojennatassusi -verenluovutuskampanja haastaa luovuttamaan
Monet Leijonaemojen jäsenten lapset, leijonanpennut, ovat tarvineet lisäverta erityisen elämänsä alkutaipaleella. Nyt on Leijonaemojen vuoro olla auttamassa muita avuntarvitsijoita. Sairaaloissa on verenluovutukselle jatkuva tarve. Ala sinäkin hengenpelastajaksi ja liity luovuttajaksi Leijonaemot ry:n VeriRyhmään. Virtuaalisena ”hengenpelastajajoukkueena” voi toimia fyysistä etäisyyttä noudattaen: jokainen voi käydä luovutuksessa itselleen sopivaan aikaan, sopivassa paikassa ja kerätä silti pisteitä yhteiseen luovutuspottiin.
Voit selvittää, sovitko luovuttajaksi tekemällä lyhyen testin ja varata luovutusajan verkossa tai soittamalla maksuttomaan numeroon 0800 0 5801. Puhelimitse voit varata ajan myös useammalle luovuttajalle samanaikaisesti.
Muista mainita Leijonaemojen VeriRyhmän nimi – #ojennatassusi – Veripalvelun hoitajalle, niin luovutukset kartuttavat ryhmän yhteistä pottia. Kun yksi luovutus auttaa jopa kolmea potilasta, auttaa viisi luovutusta jopa viittätoista. Ojennetaan yhdessä tassumme!