Iloksemme voimme kertoa, että uusi alkanut vuosi toi Leijonaemojen toimistolle mukavia uusia tuulia, kun saimme joukkoomme lämpimän ja ihanan uuden työntekijän. Tutustu Hennaan alla.
”Hyvinvoinnin tukeminen ja lempeyden vaaliminen ovat niitä elementtejä, joihin työskentelyni haluan perustaa.”

Hei kaikki! Täällä esittäytyy Leijonaemojen uusi järjestöassistentti Henna. Olen matkassa mukana seuraavan vuoden.
Minun taustani on kulttuurien tutkimuksessa ja tarkemmin etnologiassa, josta valmistuinkin viime vuonna filosofian maisteriksi. Turussa vietettyjen opintovuosien jälkeen pääkaupunkiseutu on imaissut minut takaisin sykkeeseensä. Leijonaemoihin hain töihin pehmeiden arvojen ohjaamana. Hyvinvoinnin tukeminen ja lempeyden vaaliminen ovat niitä elementtejä, joihin työskentelyni haluan perustaa. Toivonkin tulevan vuoden olevan antoisa, vertaistuen täyteinen ja täynnä aitoja kohtaamisia. Sormet syyhyten odotan jo mitä kaikkea päästään toteuttamaan tulevana vuonna!
Vapaa-ajalla usein päästelen höyryjä urheilemalla, mutta sydäntä lähellä ovat myös kirjat, taide, ystävät, ruoanlaitto ja luonto. Talven pimeinä iltoina, ennen nukkumaan menoa pidän huolta rentoutumisesta lämmittämällä kauratyynyn hartioille ja käpertymällä viltin alle.
-Henna