NOBAB

NOBAB -toiminta on siirtynyt osaksi Leijonaemot ry:n toimintaa heinäkuussa 2022. Leijonaemot edustaa Suomen European Association for Children in Hospital, EACH:ssa.

NOBAB- toiminta ja tavoitteet

Lapsilla ja nuorilla on oikeus sekä hyvään hoitoon että hyvään lapsuuteen. Tämän ajatuksen siivittämänä Leijonaemot ry otti vastatakseen Lasten ja nuorten sairaalahoidon standardeista kesällä 2022, kun Suomen NOBAB ry lakkautti toimintansa.


Näiden standardien vastaamiseksi haluamme

  • aktivoida ja tukea vanhempia sekä ammattilaisia toimimaan sairaiden lasten hyväksi
  • herättää keskustelua yli ammattirajojen
  • ottaa kantaa vallitseviin käytäntöihin lasten sairaanhoidossa
  • kiinnittää huomiota lasten ja perheiden oikeuksiin sairaaloissa


Standardit koskevat lapsia ja nuoria, joten tavoitteenamme on

  • rohkaista ja tukea lapsia ja nuoria osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon
  • tarjota lapsille ja nuorille kanava omien mielipiteiden ja ajatusten esille tuomiseen sairaalassa


Vanhemmat kantavat huolta ja vastuuta lapsistaan, joten tavoitteenamme on

  • tarjota vanhemmille mahdollisuuden vaikuttaa lapsen hyvinvointiin sairaalassa
  • tukea vanhempia vastuuseen lapsestaan sairaalassa
  • mahdollistaa yhteistyö ja kokemusten vaihto vanhempien ja ammattilaisten välillä
  • mahdollistaa yhteistyö ja kokemusten vaihto vanhempien kesken
  • auttaa arvioimaan sairaanhoidon laatua asiakkaan näkökulmasta


Kolmantena tärkeänä kohderyhmänä toiminnassa on hoitohenkilökunta, joille työmme standardien parissa tarjoaa

  • standardit konkreettisena hoidon laadun mittarina
  • kontaktiverkoston vanhempien ja ammattilaisten välille
  • koulutusmahdollisuuksia
  • yhteistyökanavan päättäjiin.


    NOBAB standardit

    1. Sairaalahoitoon ottaminen
    Lapset tulee ottaa sairaalaan osastohoitoon vain silloin, kun heidän tarvitsemaansa hoitoa ei voida yhtä hyvin toteuttaa kotona tai polikliinisesti.

2. Lapsen oikeus vanhempaan
Lapsilla tulee olla oikeus pitää vanhemmat tai vanhempia korvaavat henkilöt luonaan koko ajan sairaalassa ollessaan.


3. Vanhempien läsnäolon turvaaminen
Yöpymismahdollisuus tulisi tarjota kaikille vanhemmille ja heitä tulisi kannustaa ja auttaa olemaan lapsensa luona. Vanhemmille ei saisi koitua erillisiä kuluja tai ansionmenetyksiä heidän jäädessään lapsensa luokse. Vanhempien aktiivista osallistumista lapsestaan huolehtimiseen tulisi kannustaa ja samalla kertoa heille osaston rutiineista.


4. Tiedottaminen
Lapsilla ja vanhemmilla tulee olla oikeus saada tietoa ikää ja ymmärtämiskykyä vastaavalla tavalla. Tulisi toimia niin, että fyysisiä ja tunneperäisiä rasituksia vähennetään.

5. Yhteispäätös
Lapsilla ja vanhemmilla tulee olla oikeus – tietoa saatuaan – osallistua kaikkiin päätöksiin, joita lapsen hoidon suhteen tehdään. Jokaista lasta tulee suojella tarpeettomilta lääketieteellisiltä hoidoilta ja tutkimuksilta.


6. Hoitoympäristöpäätös
Lapsia tulee hoitaa yhdessä muiden samassa kehitysvaiheessa olevien lasten kanssa, eikä heitä saa sijoittaa aikuisosastoille. Sairaalassa olevien lasten vieraille ei saa asettaa ikärajoitusta.


7. Normaalikehityksen tukeminen
Lapsilla tulee olla kaikki mahdollisuudet ikänsä ja vointinsa mukaan leikkiä, virkistäytyä ja käydä koulua. Heidän tulee olla tiloissa, jotka on suunniteltu ja kalustettu heidän tarpeitaan vastaavasti ja niissä on oltava tarpeelliset välineet sekä riittävästi henkilökuntaa.

8. Lastensairaanhoitoon sopiva henkilökunta
Lapsia hoitavalla henkilökunnalla tulee olla sellainen koulutus ja pätevyys, että se kykenee vastaamaan lasten ja perheiden fyysisiin, emotionaalisiin ja kehityksellisiin tarpeisiin.

9. Jatkuvuus
Lapsia hoitavan työryhmän on taattava hoidon jatkuvuus. Seurantasuunnitelman tulee olla valmis, kun lapsi uloskirjoitetaan.

10. Loukkaamattomuus
Lapsia tulee kohdella hienotunteisesti ja ymmärtäväisesti ja heidän yksityisyyttään tulee poikkeuksetta kunnioittaa.

Miksi standardeja tarvitaan?
Standardit sisältävät kymmenen (10) periaatetta, jotka pohjautuvat YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen ja joissa on huomioitu eri-ikäisten lasten emotionaalisia ja kehityksellisiä tarpeita sairaalassa.
Lasten sairaanhoidon standardit saivat alkunsa vuonna 1988 Leidenissa, jossa järjestettiin ensimmäinen lasten hyvinvointia sairaalassa käsittelevä eurooppalainen konferenssi. Siellä hyväksyttiin ensimmäinen ”Charter for Children in Hospital”, joka sisälsi 10 artiklaa. Niistä kehitettiin pohjoismaisena yhteistyönä pohjoismaiset lasten sairaanhoidon standardit.
Standardit on sen jälkeen yhdenmukaistettu eurooppalaisiksi lastensairaanhoidon standardeiksi ja ne on hyväksytty 16 eri Euroopan maassa.
Standardeilla halutaan antaa sairaalan henkilökunnalle kriteerejä lasten sairaanhoidon laadun turvaamiseksi. Pitkän tähtäimen tavoite on saada standardit mukaan lainsäädäntöön, suosituksiin ja ohjeisiin.

Lasten ja nuorten oikeudet sairaalassa (pdf)
Pohjoismaiset standardit nuorten siirtymiselle lasten sairaanhoidosta aikuisten sairaanhoitoon (pdf)


Jäikö kysyttävää? Voit olla yhteydessä NOBAB-standardeihin liittyen yhteydenotto- lomakkeella, tai laittaa viestiä noora.koponen@leijonaemot.fi.