Meitä Leijonaemoja on erilaisia, ja me haluamme tuoda erilaiset perheet näkyväksi ja erityislasten vanhempien äänet kuuluviin. Leijonaemojen ystäväkirja on mahdollisuus saada sinun perheen tarina näkyväksi, ja antaa vertaistukea muille. Blogin tekstit tulevat aina vanhempien omalla äänellä ja omasta kynästä, sellaisena kuin vanhempi ne kokee. Kiinnostuitko kertomaan tarinasi, tai kirjoittamaan jostain erityislapsiperheille ajankohtaisesta aiheesta? Kysy lisää sähköpostitse: saana.vallius@leijonaemot.fi
Hirveintä tutkimuksissa on haukkua omaa lastaan. Käydä läpi jokaisesta ikäkaudesta, mitkä kaikki asiat ovat menneet pieleen, mitä et vielä osaa ikätasoisesti, mistä ollaan missäkin vaiheessa oltu huolissaan. Olemme löytäneet aivan ihanan ammattilaisen, joka vahvistaa sekä minua vanhempana, että sinua pienenä ihmisenä, joka ei tule kohdatuksi ympäröivässä maailmassa omana itsenään. Silti itse prosessi tuntuu raskaalta, meistä kummastakin. Tutkimusten jälkeen syyllisyys tuntuu vatsanpohjassa, ahdistus rintakehällä. Kerroin, kuinka empatia on hankalaa, kuinka monta kertaa olet lyönyt ja kuinka vanhaksi, kerroin kuinka pelkäsit kaikkia ja kaikkea. Kuinka monessa kohtaa missäkin kehitysvaiheessa olen huomannut, että erottaudut muista.
Miksi en kertonut, että olet hellin, lämpimin ja viisain lapsi jonka olen koskaan kohdannut? Miksi ei tullut puheeksi, että kun hymyilet, koko huoneesta tulee valoisampi? Tai kun kerrot jonkun älykkään, nasevan ja hauskan kommentin, nauran niin että mahaan sattuu? Tai sitä, kuinka oikeudenmukainen ja reilu pieni ihminen olet? Koska niillä tiedoilla en saa sinulle apua. Niillä tiedoilla ympäröivä maailma ei kohtaa sinua sellaisena kuin olet, vaan sellaisena, joka sinun pitäisi olla. Heidän mielestään. Siksi menen uudelleen ja uudelleen kertomaan, mitkä kaikki asiat eivät suju. Menen katsomaan luetteloita siitä, mitä pitäisi, ja mitä ei pitäisi. Vien sinut testeihin, joissa arvioidaan, oletko ikätasoinen, otatko kontaktia ja jos et, miksi. Kohtaan itkuisen katseesi, ei enää, en mene enää. Ja joka kerta sydän tulee raskaaksi, ja maha tuntuu ontolta.

Jos et muista mitään muuta näistä raskaista päivistä, muista tämä: sinä olet arvokas. Sinä olet kaunis. Olet upea ja paras juuri sellaisena kuin olet. Jos maailma olisi valmis, mitään koodeja sinun ymmärtämiseen ei tarvittaisi. Saisit ja saisimme kaiken tuen, ymmärryksen ja avun ilmankin. Maailma ei ole valmis, joten jaksetaan vielä vähän. Minä näen sinun hyvyyden ja viisauden joka päivä. Minä rakastan sinua sellaisena kuin olet, aina.
-Äiti