Vammattomuus ei ole päämäärä!

YLE TV1 9.9.2024 aamulähetyksessä käytiin keskustelua paraolympialaisista ja paraurheilusta. Keskustelussa Bubi Wallenius toteaa seuraavasti ”ihannetilanne olisi se, ettei meillä olisi yhtään vammautunutta ihmistä maailmassa. Sehän on se perimmäinen päämäärä”. Kaikki vammaiset eivät ole vammautuneet esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa tai vastaavissa, vaan moni on syntynyt vammaisena. Esimerkiksi moni autismikirjon henkilö kuuluu toiveidensa ja tarpeidensa johdosta vammaispalveluiden piiriin. Vammaisuuteen kuuluu myös paljon näkymättömiä vammoja. Mikään näistä ei saisi koskaan määrittää ihmisen arvoa yhteiskunnassamme ja yhteiskuntamme silmissä millään tavoin. Saati olla päämääränä, ettei maailmassa olisi yhtään vammautunutta ihmistä.

Olen erityislasten vanhempien vertaistukijärjestö Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja, ja myös itse vammaisen lapsen äiti. Lapseni polku maailmassa, jossa elämme on kaukana yhdenvertaisuudesta. Sama tilanne koskettaa lähes jokaista vammaista ihmistä jollain tavalla eri syistä. Muun muassa siksi, että ympäristö suhtautuu heihin usein vähättelevästi ja ennakkoluuloisesti, rakenteista puhumattakaan. Tällaiset kommentit ja tällaisen keskustelun salliminen on omiaan sekä ylläpitämään vammaisiin kohdentuvia, tarpeettomia ja perättömiä negatiivisia mielikuvia, ja lisäksi altistaa heitä yhä enemmän yhteiskunnassamme epätasa-arvoiseen asemaan. Vaikka tarkoitus tuon lauseen takana olisi ollut hyvä, se oli kaikin mahdollisin tavoin sellaisenaan kuitenkin epäonnistunut, epäkunnioittava ja vammaisia ihmisiä syrjivä.

Pyydän kohteliaimmin YLEn toimitusta esittämään anteeksipyyntönsä tapahtuneen johdosta ja edistämään vammaisten ihmisten oikeuksia kaikessa toiminnassaan.

Noora Koponen,
Toiminnanjohtaja Leijonaemot ry