Erityislapsiperheessä aallokko voi lyödä välillä todella lujaa.
Välillä on tyynempää, ja taas aallokko alkaa loiskumaan.
Arki alkaa tuntumaan raskaalta vähitellen myrskyn keskellä.
Silloin on aika pyytää apua ja saada sitä, sillä meillä jokaisella on oikeus turvalliseen ja
rauhalliseen elämään ja perusarkeen.

Arjen ei täydy tuntua siltä koko ajan, että on myrskyn keskellä.
Tiedän, että avun pyytäminen voi olla todella vaikeaa.
Pitkään elin itse myrskyn keskellä, jolloin totuin siihen ja siitä syntyi minulle normaali arki.
Viimein joitakin vuosia sitten tajusin, ettei niin täydy olla – ja uskalsin alkaa pyytämään apua
ja tukea itselleni sekä perheelleni.

Meidän vanhempien olkapäillä nojaa hyvin paljon painoa.
Me kannattelemme tätä arkea joka päivä, ympäri vuoden.
Meillä on lupa ja oikeus saada lepoa ja tukea, että jaksamme arjessa paremmin.
Sinulle, rakas lukija, toivon sydämestäni, että myrskysi laantuisi ja näkisit, kuinka aurinko
nousee horisontista.

Toivoa on – aina.

Keskusteluhetki ystävän tai läheisen kanssa tai soitto Leijona Luurin numeroon voi kantaa jo
pitkälle. Oma aika on myös erittäin arvokasta. Minulle se on juuri tämä: vapaaehtoisena toimiminen
sekä runojen kirjoittaminen. Toivon, että sinullakin on arjessasi mahdollisuus pieniin hetkiin tehdä itsellesi jotain
mieluisaa. Nämä pienet, mutta merkitykselliset hetket antavat aaltojen keskellä voimaa jaksaa ja
nousta myrskyä vastaan.

Yhdessä voitamme myrskyt. Runoni sanoin:
“Elämän aallokko, saat roiskua ja loiskua, mutta me jäämme pinnalle… sinä ja minä.”

– AnneSydämellä