Kun arki säröilee – elämää lapsen haastavan käytöksen kanssa

Lapsen kuormitus voi näkyä monella tavalla. Aistiherkkyydet, kiire, melu tai turvattomuuden
tunne voivat purkautua haastavana käytöksenä, kun lapsella ei vielä ole keinoja sanoittaa
oloaan. Taustalla voi olla myös diagnosoimaton neuropsykiatrinen haaste, joka jää helposti
näkymättömäksi.

Keskimmäisellä pojallani on harvinainen oireyhtymä ja keskivaikea älyllinen kehitysvamma.
Hänen ollessaan pieni käytös muuttui yllättäen: huutamista, tavaroiden heittelyä,
myöhemmin myös lyömistä ja potkimista. Usein käytös kohdistui minuun. Pyysin apua yhä
uudelleen, mutta sitä ei tullut.

Muistan aamun, jolloin poikani heitti tuolin päälleni heti herättyäni. Se pysäytti minut. Soitin
jälleen ammattilaiselle, mutta sain vastaukseksi epäilyn kuumeesta tai kivusta. Tunsin itseni
loukatuksi ja väärinymmärretyksi – vanhemmuuttani kyseenalaistettiin, mutta todellista tukea
ei tarjottu.

Kun apua ei kuulu, vanhempi elää jatkuvassa valmiustilassa. Yrittää ymmärtää lasta, selittää
muille ja samalla jaksaa itse. Minunkin voimani alkoivat hiipua. Arjesta tuli selviytymistä, ja
elämä menetti vähitellen värinsä. Toivoin vain, että joku näkisi myös minut.
Kuormitus koskettaa koko perhettä. Sisarukset jäävät helposti vähemmälle huomiolle ja
parisuhde joutuu koetukselle. Silti olen kiitollinen miehestäni, joka on kulkenut rinnallani
tämän matkan. Nykyään, kun lapset ovat yhtä aikaa hoidossa, yritämme pysähtyä hetkeksi –
muistamaan, että olemme edelleen me.

Viime vuosina olemme saaneet enemmän tukea, vaikkei se vieläkään vastaa kaikkea
tarvetta. Silti pienikin kuulluksi tulemisen hetki antaa voimaa jatkaa.
Erityinen perhe-elämä on muovannut minua ja opettanut näkemään kauneutta myös
vaikeuksien keskellä. Löysin elämääni takaisin ne värit, jotka kerran haalistuivat – enkä enää
anna niiden kadota.

“Olet vahvempi kuin uskoisitkaan. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa.”

— AnneSydämellä