Kun kolmeportainen tuki poistuu – huolta erityisperheen arjessa

Syksy on taas alkanut. Uusi lukuvuosi tuo arkeen rytmiä, mutta erityisperheessä se voi
myös tarkoittaa paljon huolta ja epävarmuutta.

Tänä syksynä iso muutos on se, että koulujen kolmiportainen tuki on poistunut. Minua tämä
pelottaa ja huolestuttaa. Kolmiportainen tuki – yleinen, tehostettu ja erityinen – antoi
kuitenkin jonkinlaisen rakenteen ja turvan siihen, miten lapsen tarpeita arvioitiin. Nyt kun
portaita ei enää ole, mietin, kuka huolehtii, että lapset saavat varmasti apua silloin kun sitä
tarvitaan.

Omien lasteni kohdalla tukea tarvitaan joka päivä. Ei ole kyse vain pienistä oppimisen
hankaluuksista, vaan arjen sujuminen kokonaisuudessaan vaatii apua ja ohjausta. Pelkään,
että ilman selkeää järjestelmää lasten tarpeet jäävät helpommin huomiotta.
Olen kuullut muiltakin vanhemmilta saman huolen. Lasten tuen tarve ei katoa sillä, että
järjestelmiä muutetaan. Erityisyys, oppimisvaikeudet tai kehitysvamma eivät häviä
papereista päättämällä.

Toivon, että koulut ja kunnat pystyisivät silti näkemään lapset ja perheet sellaisina kuin ne
ovat, ja räätälöimään tukea oikeasti tarpeen mukaan. Jokainen lapsi ansaitsee tulla
kohdatuksi omana itsenään.

Meidän vanhempien suurin toive on yksinkertainen: että lapsemme saisivat kasvaa, oppia ja
olla mukana omalla tavallaan – ja että meidän ääntämme kuunneltaisiin, kun kerromme, mitä
he oikeasti tarvitsevat.

Syksy on aina uuden alku. Toivon, että se voisi olla myös alku sille, että lasten tarpeet
huomataan ja he saavat tukea jatkossakin.

–AnneSydämellä, erityislasten äiti ja Leijonaemo