Leijonaemot palkitsee Naarasleijonia

posted in: Vertaisten verkko | 1

Leijonaemot ry haluaa huomioida jäsenkuntamme aktiivisia ja naarasleijonan mittoihin kasvaneita Leijonaemoja. Saimme yhteistyökumppaniksi Kalevala Korun. Suomen naarasleijona -koru on kunnianosoitus niille naisille, jotka ovat teoillaan raivanneet tietä kohti tasa-arvoisempaa ja inhimillisempää yhteiskuntaa.

Ensimmäisenä palkitsemme Jennin, joka kahden erityislapsen äitinä ehtii ja jaksaa lisäksi tehdä kunnioitettavan määrän vapaaehtoistyötä ja auttaa muita Leijonaemoja erityislapsiperheiden haasteissa kuunnellen ja kunnioittaen. Omien leijonanpentujensa eteen Jenni tekee kaikkensa väsymättömästi.

Vuoden aikana palkitsemme vielä 9 muuta naarasleijonaa. Kriteerinä on suurella sydämellä Leijonaemot ry:n ja/tai erityislapsiperheiden hyväksi tehty pitkäjänteinen vapaaehtoistyö. Leijonaemot ry:n hallituksen nimeämä raati valitsee osan saajista. Kolmen korun saajat valitaan ehdotusten perusteella. Voit ehdottaa naarasleijonaa täällä. Ehdottaneiden kesken arvotaan viisi Leijonaemojen tarinat -kirjaa.

  1. Matti Hokkanen

    Ensinnäkin, huomasin tuossa Ehdotuslomakkeessa sellaisen, vakavan Teknisen Puutteen, että vaikka Webropol-Lomakkeet, useimmiten, toimivat hyvin myös Näkövammaisten käyttämillä Ruudunlukuohjelmilla, kuten esim. NVDA:lla http://www.nvaccess.org ei tämä Lomake, jostakin syystä kerro ääneen, mitä mihinkin kenttään, tulee laittaa, ainakaan koskien kenttiä, joihin pitäisi syöttää Ehdotetun Naaraan nimet, yhteystiedotyms, eikä muuten myöskään sanota ääneen, mitä pitäisi syöttää mihinkin kenttään, edes Omien Tietojen kohdalla, mikäli aikoo osallistua Arvontaan. Jostakin syystä, Puhetuki, kyllä nämä kaikki, myös ääneen ilmaisi muutamia iikkoja sitten, kun luin ensikertaa tämän Blogikirjoituksen ja vilkaisin tällöin myös Lomaketta, joten tarkistakaa, jollei muutoin, konsultoimalla tarvittaessa osoitetta http://www.annanpura.fi mistä yhtäkkiä kiikastaa, jotta myös täysin Sokea, voi Ehdotuksia laittaa. Ja josta piti jo aiemminkin kirjoittamani, voisitteko täydentää Blogikirjoitusta tiedoilla, mikä, on viimeinen Ehdottamispäivämäärä, jotta otetaan huomioon Ehdotus/Ehdotukset, entä onko niin, että laitetaan yksi Ehdotus, per Täytetty Lomake ja voiko sama Henkilö, ylipäänsä ehdottaa useampaa Palkittavaa, mikäli hän sellaisia keksii.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *