Valokeilassa: Oona

Kategoria: Päin perhettä | 0

Oona on 18-vuotias nuori nainen. Oonan perheeseen kuuluu isä, äiti,
kaksi pikkusiskoa, erityinen pikkuveli ja kaksi koiraa. Oona on perheensä vanhin lapsi. Perhe on hyvin läheinen keskenään ja he käyvät mielellään ulkoilemassa ja laskettelemassa yhdessä.

Oona rakastaa hevosia ja on harrastanut ratsastusta ja hevosten hoitamista niin kauan kuin hän muistaa. Myös toinen sisko ja pikkuveli käyvät ratsastamassa. Pikkuveljelle hevoset ja ratsastus on terapeuttista. Nuorempina Oona kävi siskonsa kanssa vain ratsastustunneilla pikkuveljen terapiaratsastustallilla, mutta nykyään Oona ja sisko viettävät enemmänkin aikaa tallilla, he auttavat tallihommissa ja ratsastustunneilla erityisratsastajia.

Oona kertoo, että terapiaratsastustalli on hänelle nykyään kuin toinen koti ja hän pitää erityisesti siitä, kun hän saa viettää aikaa myös siskonsa ja erityisen pikkuveljensä kanssa heille yhteisen, läheisen harrastuksen parissa. Lisäksi Oona pitää erityisen veljensä kanssa lauta- ja PlayStation-pelien pelaamisesta sekä vain yhdessä hengailemisesta.

Oona opiskelee matkailualaa ammattikoulussa viimeistä vuotta. Hän on lapsesta asti haaveillut pääsevänsä matkustamaan ympäri maailmaa ja omistavansa oman hevosen. Nyt hänen tähtäimessään on valmistumisen jälkeen päästä töihin ulkomaille vähäksi aikaa esimerkiksi vetämään vaellusratsastustunteja turisteille Islantiin tai Australiaan. Hän haaveilee myös omaan kotiin muuttamisesta, mutta tällä hetkellä viihtyy vielä perheen kanssa yhdessä asumisesta. Tulevaisuuteen Oona suhtautuu avoimin mielin ja toivoo, että hän saisi kokea mahdollisimman paljon erilaisia asioita elämässään.

Tärkeitä asioita Oonalle ovat kaverit, perhe ja liikunta. Vaikka Oonan elämä on kiireistä ja hänellä on aina kalenteri täynnä, hän löytää silti myös aikaa rentoutumiseen ja perheen kanssa olemiseen. Oonan saa iloiseksi perheen yhteiset hauskat hetket ja peli-illat, kaverit ja hevostallilla oleminen.


Lopuksi kysyin Oonalta, mitä hän ajattelee siitä, että hänestä halutaan tehdä blogikirjoitus. Oona vastasi, että hän kertoo mielellään elämästään ja hänelle tärkeistä asioista. Oona kertoo myös, että haastattelun myötä hän tajusi, miten paljon hänellä onkaan hyviä ja merkityksellisiä asioita elämässään.

Iida Alaluusua
Kirjoittaja on Diakonia-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *