Neljä naista todistukset ja ruusut käsissään

Tragediat voimavaraksi

Kategoria: Astetta asiallisemmin | 0

Meillä jokaisella on tarina ja meistä jokainen on tarinan arvoinen. Se tarina voi olla iloinen tai surullinen tai oikeastaan mitä tahansa. Jokaisen meidän elämäntarina on kuitenkin arvokas ja ainutlaatuinen

Oma tarinani on selviytymistarina ja samoin voisi sanoa lähes meidän kaikkien tarinoista. Emme välttämättä selvinneet tavalla, jota toivoimme, emmekä kulkeneet polkua, jota tahdoimme kulkea, mutta me olemme tässä tänään. Minä en ole taistelija, en selviytyjä, mutta minä selvisin ja olen valmis kertomaan oman tarinani.

Meidän ryhmämme lauseeksi tai nimeksi valittiin ensimmäisillä kerroilla ”Tragediat voimavaraksi”. Tämä ei ollut itsestään selvä valinta ja nimi on herättänyt keskustelua keskuudessamme. Toisin kuin matematiikassa, elämässä kaksi miinusta ei ole plussa, vaan usein vaikeus kerrottuna vaikeudella on vain lisää vaikeuksia: Se mikä ei tapa, ei myöskään vahvista, eikä jalosta tai muuta lasta pieneksi aikuiseksi. Mutta miksi me sitten valitsimme tuon nimen? Mikä on ajatus sen takana?

Eräs meistä kertoi lähteneensä mukaan koulutukseen, koska ”Jotain hyvää tästä täytyy seurata”. Itse koen, että meitä on yhdistänyt tahto muuttaa omat ikävät tai vaikeat kokemukset yhteiseksi hyväksi. Halu parantaa niitä asioita, joiden olisi itse toivonut olevan toisin. Toive tasoittaa tietä tulevilta lapsipotilailta perheineen silloin, kun se on mahdollista. Jos omat kokemukseni voi auttaa jotakuta toista, se muuttaa meidän perheemme tragedian yhteiseksi voimavaraksi

Tänään me valmistumme kokemusasiantuntijoiksi, mutta niin valmistuimme eilen ja valmistumme huomenna. Vai valmistuimmeko sittenkään? Me ja te, olemme kaikki kokemusasiantuntijoita omassa elämässämme. Kokemusasiantuntijuutemme ei ole syntynyt koulutuksessa, vaan jokaisena hetkenä, niin menneessä kuin tulevassakin. Koulutuksen tarkoitus ei ole ollutkaan tehdä meistä kokemusasiantuntijoita, vaan auttaa meitä löytämään oman asiantuntijuutemme, sekä tarjota keinoja sen valjastamiseksi tulevien potilasperheiden hyväksi.

Olen kokenut tämän koulutuksen merkityksellisenä. Haluan kiittää HUSia tästä mahdollisuudesta sekä meidän valmentajia Hannamaria, Kaijusta sekä Saria. Erityisen kiitollinen olen meidän ryhmästämme. Meillä on ollut hyvä yhteishenki ja loistava porukka. Tapaamisissa on uskaltanut avata ajatuksiaan sekä näyttää tunteitaan. Olemme saaneet itkeä ja nauraa yhdessä. Muodostuipa meille omia inside-vitsejäkin, niin jousiammunnasta kuin eräästä suomalaisesta rallikuskista. Yhtenäkään päivänä en ole katunut koulutukseen mukaan lähtemistä.

Meillä on hieno uusi lastensairaala. Entisenä lastenklinikan potilaana uusi lastensairaala on minulle henkilökohtaisesti tärkeä ja olen ylpeä saatuani olla mukana sen toteuttamisessa, mutta olen vielä ylpeämpi saadessani olla mukana sen toiminnassa ja kehittämisessä tulevaisuudessa.

Hyvät kuulijat, hyvät kanssakokemusasiantuntijat

Tässä me olemme: Lasten ja nuorten sairauksien ensimmäiset kokemusasiantuntijat. Minä toivon meille rohkeutta puhua ja uskallusta kohdata tehtävän tuomat uudet haasteet. Me voimme kertoa vain omaa tarinaamme, mutta kerrotaan sitä heidän puolesta, jotka eivät ole enää omaa tarinaansa kertomassa ja heidän vuoksi, joiden tarina ei ole vielä alkanut.

Anna Rukko
Puhe pidetty HUS Lastensairaalan kokemusasiantuntijoiden valmistumistilaisuudessa 10.12.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *