Toteutuuko koulutustakuu?

Kategoria: Astetta asiallisemmin | 2

Erityislapsen vanhempana olet tavallaan tottunut siihen, että polku on mutkikas, erilainen ja missään risteyksessä kukaan ei neuvo sinulle etukäteen, minne pitäisi mennä. Otat jonkin haaran, ja lähdet kävelemään sitä. Joskus joku vertainen kävelee vastaan ja vinkkaakin oikopolun tai neuvoo reitin, minne ei ainakaan kannata mennä ja joku toinen saattaa kertoa, että hänen kaupungissaan sama matka on paljon lyhyempi eikä tie niin kivikkoinenkaan.

Peruskoulun jälkeen erityisammattioppilaitokset ovat väylä jatko-opintoihin, ammattiin sekä integrointiin yhteiskuntaan erityistä tukea tarvitseville ja vammaisille lapsille. Perheemme nuori on käynyt pääkaupunkiseudulla olevaa Telma-luokkaa (työelämään valmentava luokka) vuoden ja lukukausi päättyy nyt kesän korvalla. Matka luokalle ei ollut selviö, sillä neurologi oli suosittanut Valma-linjaa (ammattiin valmentava) ja olimme sen mukaisesti vuosi sitten yhteishaussa hakeneet. Silloin, asiantuntijalausunnoista huolimatta, hän ei edellisvuoden yhteishaussa Valma-linjalle päässyt, mutta oma polku löytyi Telma-linjalle.  Siellä hän on viihtynyt hyvin ja edennyt omissa tavoitteissaan.

Keväällä teimme perheenä päätöksen, että muutamme kesän aikana pois pääkaupunkiseudulta. Samaan aikaan, jo ajoissa, aloimme selvittää nuorellemme jatko-opiskelupaikkaa, selvitimme yhteistyössä erityisoppilaitoksen ja erityisopettajien, asiantuntijoiden kanssa sitä, voisiko hän hakea johonkin ammattiin valmistavaan linjaan, ammattilinjaan vai mitä. Tuloksena oppilaitoksen testeistä tuli, että hän yhä hyötyy Telma-linjasta itsenäistymisen ja kasvun tukena. Ja niinpä me yhdessä päätimme, että hän jatkaa Telma-linjalla.

Suomessa toimii tällä hetkellä kuusi eri erityisammattioppilaitosta. Nuoremme olisi normaali oloissa jatkanut Telma -opintojaan kesäloman jälkeen Liven Telmassa, opintopisteitä ei hän lukukauden aikana vielä ollut opiskellut täyteen vaan henkilökohtaisen suunnitelman mukaan tavoitteita oli vielä täyttämättä seuraavaankin vuoteen. 

Koska kaupungissa, johon olemme muuttamassa ei ole Liveä vaan Spesia Erityisammattioppilaitos, kävi ilmi, että poikamme joutuu hakemaan uudestaan yhteishaun kautta eikä siirtymää koulusta kouluun muuten joustavasti ole. Minulla oli koko kevään pelko, että mitenkähän tässä käy. Olimme ajoissa yhteydessä kouluun hakuasioista ja juuri ennen koronakautta ehdimme toteuttaa tutustumispäivän ko. oppilaitoksessa ja samalla toteutettiin poikamme haastattelu. Liitimme mukaan yhteishakuun tarvittavat liitteet sekä Livestä saamamme asiantuntijalausunnot sekä aiemmat lääkärien lausunnot. Sen jälkeen vain odotimme.

Tänään polulla tuli sitten se este vastaan: nuoremme ei saanut Telma-linjalta paikkaa. Vaikka olen tottunut erityislapsen vanhempana vastoinkäymisiin ja taisteluihin, ensin tulee aina suru ja itku, hänen ja hänen tulevaisuuden puolesta.

Aikuisena ymmärrän yhteiskunnan rajalliset resurssit ja raamit. Oppilaitosten ryhmäkoot on määritelty ja rahat tulevat heille tämän mukaisesti. Päätöksestä kävi ilmi, että hakijoita oli 35 ja paikkoja 12 eli tälläkin hetkellä tämä koskettaa vain yhden ryhmän ja oppilaitoksen osalta montaa nuorta. Erityislapsen äitinä olen huolissani osallisuudesta, syrjäytymisestä ja nuoren tunteesta kuulua yhteiskuntaan sekä yhdenvertaisuuden toteutumisesta.  Jos hän olisi käynyt lukiota, paikka toisessa lukiossa olisi löytynyt myös uudessa kotikaupungissa, sitä myötä myös sosiaalisesti tärkeä uusi ympäristö saman ikäisine nuorineen.  Jollei harkinnan varaista valintaa voida käyttää esim. tilanteissa, jossa nuoren kotikunta muuttuu, on järjestelmämme todella jäykkä eikä palvele nuoren etua.  Surullista minusta tässä on se, että huoltajana ja vanhempana en tiedä syytä, miksi hän ei paikkaa saanut. Koska arviointi ei perustu esimerkiksi numerotodistuksiin, minun täytyy vain luottaa, että arviointi on ollut tasa-arvoinen ja yhdenmukainen ja siinä on otettu huomioon nuoren kokonaisvaltainen elämäntilanne.

Haluaisin elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa toteutetaan yhdenvertaisuusperiaatetta, jossa toteutuisi ajatus ”Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on tarjota jokaiselle perusopetuksen päättäneelle vammaiselle henkilölle mahdollisuus ammatilliseen koulutukseen yksilöllisten tavoitteiden mukaisesti (Opetushallitus)”. Annettaisiin mahdollisuus oppimiseen ja koulutustakuu myös vammaisten nuorten osalta toteutuisi. Polku ammattiin ei aina ole selvä normaalinuorillakaan vaan ammatinvalinta on vaikeaa. Erityisammattioppilaitoksissa opetetaan nimensä mukaisesti erityistaitoja, kuten elämän hallintaa ja työskentelyä osana arkielämää. Nuoret harjaantuvat selviytymään mahdollisimman itsenäisesti elämästään ja arkipäivän tehtävistä, joka ehkäisee syrjäytymistä ja alentaa kustannuksia tulevaisuudessa. Tällä hetkellä vaikuttaa, että ammatilliseen koulutukseen halutaan henkilöitä, jotka ovat varmasti työllistyviä.

Suomea maana ohjaavat monet kansainväliset sopimukset, linjaukset ja julistukset, joissa vaaditaan kaikille nuorille pääsyä koulutukseen ja mahdollisuutta hyvään oppimiseen. YK:n artiklan 24 mukaan vammaisilla henkilöillä on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua koulutukseen. On kuitenkin selvää, että vammaisten ihmisten peruskoulun jälkeinen koulutus ja yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet muihin nuoriin verrattuna ovat heikompia sekä koulutustaso on alhaisempaa. Koko järjestelmää tulee kehittää niin, että kaikki vammaiset nuoret saavat henkilökohtaistetun polun. Kun peruskoulu on jo päättymässä, tärkeässä nivelvaiheessa tukena perheellä tulee olla omaohjaaja, joka osaa neuvoa ja selvittää eri vaihtoehtoja. Tällä hetkellä opinto-ohjaus ja ohjauksen muoto on hyvin koulu- ja kuntakohtaista, joskus sinulla on tukena aktiivinen opinto-ohjaaja omasta koulusta, jollain toisella se saattaa olla sosiaaliohjaaja. Useimmiten erityisnuoren vanhempien ”jaksamisesta” on kiinni se, mitä tietoa perhe saa mm. järjestöjen kautta (verkkovalmennukset, webinaarit yms) ja miten se tietoa osaa hyödyntää. Tärkeänä pidän, että yksilöllisesti suunnitellun Telma-koulutuksen eikä muunkaan henkilökohtaisesti suunnitellun polun, ei pidä päättyä kesken muutettaessa toiselle paikkakunnalle vaikkakin yksityinen palveluntarjoaja on toinen.

Paluu omaan nuoreeni. Hänelle en ole vielä näin samana päivänä sanonut mitään – en osaisi perustella, miksi hän ei ole paikkaa saanut ja me vanhemmat haluamme ensin miettiä keinon, miten tämä polulla oleva este selvitetään tai mihin päin tai kenen puoleen meidän pitäisi nyt kääntyä.

Kati Lahtinen

2 kommenttia

  1. Matti Hokkanen

    Taas, sitä Oppi Uutta, eli en ollut Aiemmin Kuullut, että myös Telman Kohdalla, voi näin Käydä, kun Muuttaa Toiselle Paikkakunnalle ja näin, Vaihtuu myös Oppilaitos, mutta Taistelkaahan Kovasti, niin ehkä vielä Saakin Koulupaikan!

  2. Matti Hokkanen

    Luin Äsken Osoitteessa http://www.fduv.fi Järjestön Laatiman Lausunnon, koskien sitä, kuinka Mahdollinen, Tulevaisuudessatoteutuva Subjektiivinen Oikeus Toisen Asteen Koulutukseen, Vaikuttaa esim. Ruotsinkielisiin Henkilöihin, erityisesti Erityisryhmiinkuuluviin sellaisiin, joten Käykää Lukemassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *