Ladataan tapahtumat

« Kaikki tapahtumat

“Jokainen tähtikin on erilainen” -valokuvanäyttely, Kanneltalo, Helsinki

10.10.23.10.

Leijonaemot ry  Nita Vera ylpeänä esittää: “Jokainen tähtikin on erilainen” valokuvanäyttely nähdään syksyllä kahdessa kulttuurikeskuksessa Helsingissä.

Valokuvanäyttely on Kanneltalon Galleriassa 10.10.-23.10.2020. Sen jälkeen valokuvanäyttely siirtyy Malmitaloon, ja on nähtävillä siellä 26.10.- 14.11.2020

Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Perheissä on erilaisia lapsia; jotkut tarvitsevat enemmän tukea kuin toiset. Minkälaisiksi muodostuvat sisarusten väliset suhteen silloin, kun joku lapsista on erityislapsi?

Valokuvaaja Nita Vera on kuvannut erityislapsiperheiden lapsia Leijonaemot ry:n & Psykoterapiapalvelu Tunnetilan toteuttamien ohjattujen perhehaastatteluiden yhteydessä. Kuvien tavoitteena on tuoda esille sisaruutta voimavarana. Projektivalokuvaukseen ovat osallistuneet myös Oona Markkanen ja Venla Tokola.

Valokuvanäyttelyllä Leijonaemot ry haluaa muistuttaa siitä, että sisaruus on yksi pitkäkestoisimpia ja läheisimpiä ihmissuhteitamme.

“Vamma tai sairaus voi muuttaa sisarussuhteen luonnetta. Monet sisarukset kokevat sisarussuhteen lähentymistä, vahvistumista sekä syventymistä. Vammaisesta tai sairaasta sisaruksesta huolehditaan enemmän, ollaan hänen puolellaan tai jopa tehdään asioita hänen puolestaan. Usein koetaan, että ilot ja surut on tarkoitettu yhteisesti jaettavaksi.”*

Helsingin kaupunki on Leijonaemojen mukana tukemassa erityislasten sisaruksia: Kulttuurikeskus Kanneltalo tarjoaa tilat valokuvanäyttelylle. Lisäksi  valokuvanäyttelyn aikaan Kanneltalon kirjastossa on sisarusaiheinen kirjanäyttely, josta sisarusaiheisia kirjoja voi lainata kirjastokortilla.

Valokuvanäyttely on maksuton ja kaikille avoin.

Tiedustelut: toimisto@leijonaemot.fi tai puh. 040 482 0260.

Tapahtuma on osa Leijonaemojen ”Erityislapsiperheen näkymätön sisarus” -hanketta.

*Kursiivilla lainattu teksti on ote Sisarussuhteen roolikartasta

 

Tapahtumapaikka

Kanneltalo, Helsinki
Klaneettitie 5
Helsinki, 00420 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
09 3103 2416​​​​​​​
Kotisivu:
http://www.kanneltalo.fi/yhteystiedot

Leijonaemot