Takaisin kouluun – vai ei?

Kategoria: Astetta asiallisemmin | 1

Suomen hallitus on linjannut, että perusopetuksessa palataan lähiopetukseen ensi viikon torstaina 14.5.2020. Yliopistosairaaloiden lastenlääkärit ovat myös antaneet ohjeen lasten koronaviruksen riskiryhmistä. Näiden virallisten tahojen päätösten ja ohjeiden mukaan lähes kaikki lapset palaisivat kouluihinsa lähiopetukseen kevätlukukauden viimeisiksi viikoiksi.

Jatka lukemista: Takaisin kouluun – vai ei?

Erityisen hyvä ope

Kategoria: Meidän Erityinen arki | 0

Opettajalla on tärkeä rooli lapsen kasvussa. Tänään vietetään Unescon asettamaa Maailman opettajien päivää. Kyselimme jäseniltämme, millaisia hyviä opettajia erityislasten koulutaipaleelle on osunut ja millaisia ominaisuuksia erityislasten vanhemmat arvostavat.

”Ketään toista en ole tavannut, joka tekee työtä tällaisella kutsumuksella ja rakkaudella lapsia kohtaan.

Jatka lukemista: Erityisen hyvä ope

Kivinen koulupolku

Kategoria: Astetta asiallisemmin | 0

Kirjoittajana Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja Janet Grundström

Koulujen alku on kuormittanut erityislapsiperheitä tänäkin syksynä. Haasteita on liittynyt harmillisen tuttuun tapaan niin koulupäiviin kuin koulumatkoihin. Monet erityislasten vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä Leijonaemot ry:hyn näistä ongelmista.

Koulukuljetukset tuntuvat aiheuttavan stressiä aina uuden lukuvuoden alkaessa.

Jatka lukemista: Kivinen koulupolku

Leijonaemot

Leijonaemot