Valokeilassa: “J”

posted in: Päin perhettä | 0

“Meidän perhe on kiva”. Näin sanoo 10-vuotias nimimerkki “J”, kun häneltä kysytään, millainen perhe hänellä on. Perheeseen kuuluvat myös äiti, isä sekä kaksi isoveljeä, joista nuorempi on erityinen veli.

J kertoo, että hänelle tärkeitä asioita ovatkin juuri perhe ja myös muut omat jutut, kuten lelut ovat tärkeitä. Iloa tuottavat lahjat ja lelut.

J harrastaa showtanssia ja haluaisi jatkossa harrastaa myös voimistelua. Hänelle tärkeää ja mieluista tekemistä ovatkin juuri kaikenlaiset voimistelujutut, varsinkin kärrynpyörien tekeminen on mukavaa. Erityisen sisaruksen, veljensä, kanssa hän tykkää esimerkiksi katsoa elokuvia ja leikkiä kissapehmoleluilla. He jakavat huoneen keskenään ja ennen nukkumaanmenoa on myös mukavaa jutella yhdessä ja veli kertoileekin silloin mielellään kissatarinoita.

Jiiltä kysyttiin, mitä eläimiä hän ja hänen veljensä olisivat, jos olisivat sellaisiksi syntyneet. He olisivat molemmat koiria, koska J rakastaa koiria!. Häneltä kysyttiin myös, mikä hän haluaisi olla isona ja millaisesta työstä hän haaveilee. J haluaisi olla äänihahmo, voice actress, elokuvassa, esimerkiksi Frozenissa. Siinä saisi olla hahmon äänenä ja se olisi hänen mielestään kiva työ! J ei tiedä vastausta siihen, millaisena hän näkisi itsensä aikuisena. Myös haastattelukysymyksiin vastaaminen oli kuulemma hieman tylsää.

Marianne Lapinkangas
Kirjoittaja on Diakonia-ammattikorkeakoulun sosionomi-diakoniopiskelija.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *