Mistä toivoa pimeneviin syksyn iltoihin?

Kategoria: Meidän Erityinen arki | 0

Syksyn alussa kuuluisi aloittaa hyggeily, käydä sienimetsässä ja kuntosalilla, kuunnella lempimusiikkia kynttilänvalossa ja viettää rauhallisia koti-iltoja ystävien kanssa lasten leikkiessä rauhallisesti viereisessä huoneessa. Kun perheessä on yksikin erityislapsi, energia ei välttämättä juuri mihinkään, ja energiaa hakee sieltä, mistä se on nopeimmin saatavilla: jääkaapilta.

*Satiirivaroitus*

Mutta hiilarit on kärsivällisiä, hiilarit ovat (hetken aikaa) lempeitä. Hiilarit eivät kadehdi (eikä kyllä kukaan muukaan just nyt), eivät kerskaa (ennen seuraavaa vaatekokoa), estää käyttäytymästä (muuten) sopimattomasti, etsii valitettavasti omaa välitöntä etuaan, ei muistele kärsimäänsä ikävää terveellistä ruokavaliota, iloitsee jokaisesta tekosyystä palkita, lohduttaa tai juhlia, eikä ajattele oman navan ympärille kasvavaa totuutta.

Kaiken (paitsi kinnaavia tai kutistuneita vaatteita tai vihjailevia huomautuksia) se kestää, kaikessa (itsepetoksessa) se uskoo (vahvaan itsekuriin), kaikessa toivoo (yllättävää juurtumista ihmiselle suositeltavasta ruokavaliosta ja liikunnasta), kaiken (lohtusyömisen keskellä) se (salaa) kärsii.

On epätodennäköistä, että vyötärön vararavintovarastot koskaan katoaisivat. Jotkut siinäkin onnistuvat ja onnittelen heitä. Mutta viisas vaikenee, hyvistä aikomuksista puhuminen lakkaa, hyödyllinen tieto käy turhaksi etenkin pitkän päivän tai huonosti nukutun yön jälkeen.

Tietämisemme on näet vajavaista ja erityisesti oma toteuttamiseni on vajavaista, mutta kun täydellinen väsymysstoppi tulee, vajavainen itsehillintä katoaa.

Niin pysyvät nämä kolme: rasva, suola ja sokeri. Mutta suurin niistä on sokeri.

Ps. En ole hylännyt alkuperäisiä 1.Kor.13 jakeita. Tällä hetkellä satiiri uppoaa just hyvin.

Leijonaemo

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *