Pääsiäiskertomus

Kategoria: Meidän Erityinen arki | 1

Pääsiäinen lähestyi ja kaikki odottivat sitä innolla. Kotien pihoissa oli koristeita ja joissain oli myös hienoja valoja. ”Tuo on minun lempikoristeeni” Lunan pikkusisko huusi ja osoitti auton ikkunasta isoa pääsiäispupukoristetta. Heidän perheellään oli tapana käydä joka pääsiäisenä ajelemassa autolla ympäri kaupunkia katselemassa pääisäiskoristeita. ”Niin on, mutta lähdetäänpäs nyt kotiin, että ehditään koristella vielä pajunoksia” Äiti vastasi.

Luna pomppasi autosta ulos ja juoksi ruokapöydän ääreen, missä pajunoksat olivat. He koristelivat niitä lähes kaksi tuntia, kunnes kaikki olivat valmiita. ”On jo myöhä, menkää nyt nukkumaan, jotta jaksatte virpoa huomenna” Äiti sanoi ja lapset menivät suoraan nukkumaan.

Aamun koittaessa Luna heräsi ja pukeutui heti noidanasuunsa, jota hän tulisi käyttämään loppupäivän virpomisisessa. Kello tuli kymmenen ja Luna lähti virpomaan iloisin mielin. Hän riensi ovelta toiselle ja sai paljon pääsiäismunia palkaksi. Myöhemmin hän saapui todella erikoisen näköiselle ovelle. Ovi oli kirkkaan pinkki ja sen ympärillä oli paljon koristeita. ”Joku ainakin pitää pääsiäisestä”, Luna naurahti ja koputti oveen. Yhtäkkiä ovi avautui ja Luna tunsi, kuinka joku työnsi hänet ovesta sisään. Luna kiljaisi ja näki vain todella kirkkaan vaaleanpunaisen valon. Valo himmeni ja Luna huomasi, ettei ollut enää talon ovella. ”Mitä tapahtuu” Luna kiljui, kun hän näki ympärillään ruohon peittämän maan, pastellin väreissä hohtavia puita, pääsäiskoristeita ja outoja elimiä. Eläimet juoksivat piiloon. Luna vain seisoi paikoillaan ja yritti miettiä, mitä ihmettä tapahtui.

Rauhoituttuaan Luna sanoi: ”Hei, onko täällä ketään”. Kukaan ei vastannut. Hetken kuluttua joku taputti häntä selkään. Luna kääntyi ja kiljui taas. Iso olento, jonka häntä ja korvat olivat glitteriä ja jonka päästä kasvoi rairuohoa, tuijotti Lunaa rauhallisesti. ”Sinä olet…” sanoi Luna, kunnes olento keskeytti hänen lauseensa: ”Olen pääsiäismajava!” Ja sinä olet??  Luna tuijotti majavaa kauhuissaan. Luna änkytti: ”Odota hetki. Sinä osaat puhua.?
Kyllä, ja tervetuloa pääsiäismaahan!” pääsiäismajava sanoi.
”Miksi olen täällä?” Luna kysyi.
Siitä otamme nyt selvää. Menemme ennustajan luokse. Tule!” Majava sanoi, ja lähti kävelemään värikästä metsää päin Luna perässään.

He kävelivät ja kävelivät yhä syvemmälle värikkääseen metsään, kunnes saapuivat pienelle mökille, jonka pihassa kasvoi paljon kauniita kukkia. ”Ennustaja asuu täällä, hän varmasti osaa kertoa miksi jouduit tänne”, sanoi pääsiäismajava ja Luna seurasi häntä edelleen peloissaan sisään mökkiin.

Sisälle päästyään Luna näki vain pöydän ja kaksi tuolia. Pääsiäisjmajava osoitti puista tuolia ja Luna istui siihen. Majava istui hänen viereensä, ja alkoi puhua. ”Olemme täällä selvittämässä, mitä tämä tyttö, Luna, täällä tekee…”

Yhtäkkiä mökin takaseinään ilmestyi iso musta varjo, joka alkoi puhua. Varjo mumisi hetken aikaa hyvin epäselvästi, mutta kohta puheesta alkoi saada paremmin selvää. ”Olet täällä, koska pääsiäisnoidan sisko yrittää tuhota pääsiäisen…” Varjo hengähti mutta jatkoi sitten: ”Koska pidät niin kovasti pääsiäisestä, yrittää noidan sisko saada sinut lopettamaan pääsiäisestä tykkäämisen, sillä se laskisi koko maailman pääsiäismieltä”.  Luna katsoi varjoa, ja kysyi: Mitä minun pitää tehdä? Varjo mumisi taas: ”Sinun pitää löytää kultainen pääsiäismuna ja viedä se noidan siskon pääsiäispataan!” Tämän sanottuaan varjo katosi.


Siinäs kuulit!” pääsiäismajava sanoi.
Mistä kultaisia pääsiäismunia sitten saa, ovatko ne harvinaisia?” Kysyi Luna.
Ne ovat todella harvinaisia. Niitä löytää vain pääsiäsimaan korkeimmalta huipulta, Höyhenvuorelta” majava vastasi.

”Sitten minun pitää päästä sinne – voisitko mahdollisesti auttaa minut sinne?” Luna kysyi.

Kyllä minä autan” vastasi Majava. ”Mutta lähdetäänpäs nyt Höyhenvuorille”, sanoi majava ja lähti mökistä. Luna seurasi häntä. ”Sinne on aika pitkä matka…. tarvitsemme kyydin” Pääsiäismajava sanoi ja vihelsi kovaa. Hetken kuluttua heidän teensä lensi kaksi isoa valkoista hevosta, jotka vetivät vaunuja perässään. ”Mitä ihmettä!” Luna huudahti. ”Hyppää kyytiin!” Majava sanoi ja kiipesi vanuihin.  Luna kiipesi vaunuihin ja niin hevoset lähtivät liikkeelle.

He saapuivat Höyhevuoren juurelle ja Luna ja Pääsiäismajava näkivät vuoren huipuille. Se oli todella iso, mutta todella kaunis. Sekin oli värikäs, mutta se oli täynnä höyheniä. He lähtivät kiipeämään vuorta ylös. Kului jonkin aikaa, kunnes he saapuivat portille. Portilla oli vartija – vaaleanpunainen pupu! ”Päivää! Pupu sanoi. ”Tarvitsette kuusi merkkiä pitkän koodin, ennen kuin pääsette peremmälle”

Mikä koodi? Mistä minun pitäisi se tietää?” Luna kysyi.
”Se oli se koodi, joka oli yhdessä pääsiäismunistasi viime vuonna”, Pupu sanoi.
Ai niin – se oli joku todella helppo… nyt muistan!” Luna sanoi.
”Se oli 1-2-3-3-2-1! ” Tämä sanottuaan portti avautui. Luna näki kultaisen pääsiäismunan ja juoksi sen luokse. Hän otti sen ja huusi, ”Nyt lähdetään noidan siskon mökille” Majava ja Luna lähtivät juoksemaan vuorta alas hevosten luokse. Hevoset nousivat ilmaan ja he lähtivät matkaan.

Hevoset jättivät Lunan ja Majavan mökin viereen. He menivät sisään, sillä ovi oli auki. Noidan sisko ei ilmeisesti ollut kotona. He näkivät liemipadan, ja Luna pudotti kultaisen munan pataan. Sama vaaleanpunainen valo häikäisi Lunan silmiä ja siinä samassa hän seisoi jälleen tutun oven edessä. Luna mietti, mitä oli tapahtunut ja samalla hän huomasi, että hänen korissaan kimmelteli kultainen pääsiäismuna.

Peppi

  1. Matti Hokkanen

    Todella Hyvä Satu ja siksi Ehdotankin, että Aivan Samantien, Laitatte sen esim. Tiedostona Sähköpostitse, ainakin Osoitteisiin toimitus@lastenomaradio.fi Varmuuden Vuoksi, myös toimitus@lastenradio.fi buuklubben@yle.fi ja sinne Lisäehdotuksena, että jos saataisiin Käännettyä Ruotsinkielelle, miksi ei myös Ylelle, lähinnä Lasten ja -Nuortenohjelmien Toimitukselle, vaikka aloittaen siten, että Etsitte Palautelomakkeen Osoitteesta yle.fi valitsette Vaihtoehdoista Ohjelmatoive, tai Palaute ja Esittelette siellä Sadun, sillä Lomakkeessa, ei ole Kenttää Liitetiedostoille ja vielä, Satua myös eri Kirjallisuuksista Vastaaville Tahoille, suoraan Kirjailijoille jne, niin Varmasti, tulee Tunnetummaksi, Äänitteeksi/Telkkarisaduksi Yllämainituilla Tahoilla, mahdollisine Äänitehosteineen, Vartavastensävellettyine Musiikkeineen jne, mutta Tosiaan, Todella Hyvä Pääsiäissatu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *