Muistijälki

posted in: Meidän Erityinen arki | 0

Kirjoittaja: Leijonaemo

Meillä jokaisella on olemassa päiviä, joiden olemassa olon muistaa vaikka sinä päivänä kalenteri ammottaisi tyhjyyttään. Sinä päivänä ajatus kulkee mukana tunti tunnilta. Mitä tuona päivänä tapahtui tähän aikaan. Sinä päivänä puristava tunne kulkee rinnassa läpi päivän.

Minulla vuoden pahin päivä on tänään. Sen pelkääminen alkaa jo viikkoja aiemmin ja tunne laantuu hiljalleen, kun päivä jää taakse arjen pyöriessä ympärillä.

Muistijälki on vahva. Muistan mitä minulla oli päällä sinä päivänä ja sen, kuinka itkin lähes taukoamatta. Muistan oman epäuskoisen ajatuksen. Miksi lääkäri soittaa minulle? Miksi meillä on kiire luoksesi? Mitä se tarkoittaa, että lapseni on elvytetty? Muistan kuinka hoitaja vei minua luoksesi pyörätuolilla. Ja muistan sen, kuinka säännöt eivät olleet enää samat. Sinua sai koskettaa.

Siinä päivässä on pitkiä mustia aukkoja. Moni asia on painunut unholaan. Itkun kuitenkin muistan. Ja partaveden voimakkaan tuoksun. Hätäkasteessa lausuttiin Isä Meidän ja silloinkin itketti. Minulla oli vaaleanpunaiset sairaalan vaatteet ja hoitajat pakottivat syömään lounasta, vaikka minulla ei ollut yhtään nälkä. Ja sitä saturaatioseurantaa en unohda luultavasti koskaan. Monitorissa ei ollut numeroa, vaan siinä oli kysymysmerkki. Se kysymysmerkki oli siinä kauan. Liian kauan. Se oli siinä, vaikka sinä olit hengityskoneessa.

En tiedä missä vaiheessa päivä kääntyi iltaan ja miten illasta tuli yö. Tuliko uni sinä yönä. En enää muista. Mutta sinä päivänä sinä vammauduit ja minusta tuli Leijonaemo. Vaadin että sinua hoidetaan. Halusin pitää sinut elossa luonani.

Olenko katunut päätöstäni. En ole. Olen toki ollut väsynyt näinä vuosina ja hoitamisesi on ollut työlästä. En kuitenkaan osaisi ajatella elämääni ilman sinua. Minulla on halu rakastaa ja halu suojella, halu pitää sinut elossa.

Näitä päiviä on meillä kaikilla. On se päivä, kun joku läheinen kuoli. On se päivä, kun sait keskenmenon tai kun jouduit synnyttämään kuolleen lapsesi. On se päivä, kun jouduit hautaamaan oman siskosi tai kun kuulit että äitisi syöpä on levinnyt. On se päivä, kun sait kuulla lapsesi sairastavan kuolemaan johtavaa tautia. On se päivä, kun isäsi sai infarktin ja hänen kohdallaan elvyttäminen ei auttanut. Tuskaisia muistoja löytyy meiltä kaikilta. Ne päivät ovat raskaita elää uudestaan joka vuosi. Siihen ei tarvita Facebookia muistuttamaan, näitä päiviä ei vain voi unohtaa. Onneksi vuosi vuodelta muistot siirtyvät kauemmaksi, ne eivät unohdu koskaan, mutta ne ikään kuin vajoavat sumuverhon taakse. Ehkä jonain päivänä omalla kohdallani tämä päivä ei enää ahdista, vaan tämä päivä on se iloinen päivä jolloin sinä et ollut valmis kuolemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *