Ihan tavallinen tiistaiaamu

Kategoria: Meidän Erityinen arki | 1

Meillä on kolme lasta ja koiranpentu, ja me molemmat vanhemmat käymme töissä – toki nyt korona-aikaan työtä tehdään pääsääntöisesti etänä.  Tässä on jo aika monta muuttujaa ja tavallisenkin päivän aamuna meillä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Tänään aamu sai kuitenkin uuden käänteen, kun esikoisemme ilmoitti, että hänellä on kurkku kipeä. Ihan tuikitavallinen asia näin pimeänä vuodenaikana, ei siinä mitään. Mutta korona-aikaa kun elämme, ei tavallista kurkkukipua voi vähätellä tai ohittaa.

Kurkkukipuun liittyvää lisäsäätöä aiheuttaa myös se, että kurkkukivusta kärsivä tenava on erityislapsi, eli hänellä on vaikea liikuntavamma ja hän tarvitsee apua ja erityistä tukea monessa eri asiassa. Tämän kurkkukivun takia meidän tiistaiaamumme sai siis melkoisen viesti- ja säätörumban aikaan.

Ensin tietenkin oli soitettava koronaneuvontaan ja varattava aika koronatestiin. Tämä hoitui ihan näppärästi, ja onneksi meillä on oma auto, jolla voi drive in -testaukseen ajaa. Ilman autoa en tiedäkään, miten homma olisi toiminut. Viekö kelataksi koronatestiin – kyllä kai?

Kun aika koronatestiin oli saatu, oli tietenkin ilmoitettava koululle, että lapsi ei tänään pääse kouluun. Tämä hoitui Wilman kautta. Sen jälkeen piti vielä erikseen soitella kouluavustajalle.

Nyt oltiin jo melkein selvillä vesillä kouluasioiden kanssa, paitsi että ei ihan kuitenkaan. Seuraavaksi piti perua koulutaksi. Tämän asian muistin vasta, kun näin valkoisen inva-auton kaartavan kohti pihatietämme. Onneksi jonotus on maksuton ja puheluun vastataan mahdollisimman pian….

Kun kouluasiat oli säädetty, piti alkaa selvitellä fysioterapiaan liittyviä asioita. Puhelu terapeutille: ajan peruminen ja uuden ajan sopiminen. Uuden ajan sovittaminen terapeutin, avustajan ja perheen kalenteriin on aina oma säätönsä, mutta sekin sujuu jo rutiinilla. Toki korona on tehnyt tästä hommasta asteen suoraviivaisempaa, kun uimahallit ja muut harrastuspaikat ovat nyt suljettuina, niin terapian toteuttamispaikkavaihtoehtoja on melko vähän: koti, koulu tai terapeutin vastaanotto.

Jes! Nyt oli jo terapia-hommatkin peruttu, paitsi ei ihan. TAKSI TERAPIAAN! … ei muuta kuin ännu i kö, olette edelleen jonossa. Sekin asia hoitui onneksi melko pian.

Sitten muistin, että tyttärelleni oli tänään sovittu terapia-avuksi myös vapaa-ajan avustaja, ja asiasta piti toki hänelle ilmoittaa. Tämä hoitui näppärästi Whatsapp-viestillä.

Vielä, kun ilmoittelen työkavereilleni, että pääsen tänään töiden pariin vähän myöhemmin ja hoidan kaksi muuta murmelia opintielle, niin voimme lähteä kohti koronatestiasemaa ja toivoa parasta. Näin nopeasti laskettuna erityislapsen kurkkukipu aiheutti kymmenkunta puhelua.

Puheluiden tai viestien määrä itsessään ei ole se, joka kuormittaa. Ongelmana on kaiken muistaminen. Vaikka vuosien saatossa muistamista vaativista asioista on kehittynyt rutiineita, tuntuu, että aivot joutuvat raksuttamaan koko ajan vähän ekstraa: kenelle pitää ilmoittaa, minne pitää soittaa, mikä asia pitää selvittää… erityinen elämä todella tuo erityisen paljon muistettavaa, ja ainakin itse koen että juuri tämä muistaminen – kaiken huolen ohella – on se asia, josta on vaikea ottaa lomaa ja jota ei oikein kukaan muu voi puolestani tehdä. Tämä koronakeissi oli nyt vain yksi esimerkki, mutta yhtälailla tämä sama toimintamalli aktivoituu, jos ketjun yksikin osa prakaa: jos avustaja sairastuu, jos uimahalli ei olekaan auki, jos taksista puhkeaa rengas… Erityislapsen äitinä minun pitää olla aina valmiina reagoimaan, muistamaan se koko kokonaisuus, joka arkemme sujuvoittamiseksi on rakennettu.

Olen ikionnellinen, että työni on sellaista, että voin sitä tehdä etänä, ja että asiat eivät aina ole ihan minuutin päälle, vaan työt voi tehdä silloin, kun se itselle sopii. Yli 10-vuotiaan kanssa kun ei noin vain kotiin voisi jäädä, vaikka vaikeasti liikuntavammainen ei kyllä kotona voi yksin olla, olipa oireet mitä tahansa.

Nyt odottelemme testitulosta ja juon ison kupin kahvia, tuota erityisen äidin elämän eliksiiriä.

Pia Lemmetty

  1. Terhi

    I feel you.. Tästä muistamisesta ei voi saada lomaa ja välillä oma kovalevy onkin todella täynnä, kun pitää muistaa ja toimia sekä kertoa koko ringille, mikäli päivään tuleekin muutoksia. Valitettavasti oma työnantajani ei ymmärrä omaa rooliani vaikka olen siitä käynyt keskustelua monet kerrat. En kuulemma saisi hoitaa näitä asioita työaikana, vaikka olen tehnyt työtunnit takaisin tai minulla on saldoa, jota käyttää erityislapsiarjen pyöritykseen. Tämän vuoksi olen jatkuvasti törmäyskurssilla esihenkilöni kanssa. Kunpa vain joskus se inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja ymmärtäväisyys kolahtaisi myös työnantaja portaaseen. Tsemppiä arkeen ja hyvää joulun aikaa sinulle ja perheellesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *