lapsi antaa aikuiselle kukkakimppua

Ketä varten vammaispalvelu on olemassa?

Kategoria: Astetta asiallisemmin | 0

Olen ihan tavallinen, helsinkiläinen perheenäiti. Mieheni käy töissä, minä olen yrittäjä. Yksi lapsistamme on sairas, hänellä on vaikean liikuntavamman aiheuttama harvinainen sairaus.

Mielestäni olemme hoitaneet tonttimme aina hyvin – pidämme huolta itsestämme, lapsistamme ja välitämme ympäristöstämme. Toisinaan tulee kuitenkin tilanteita, että oma jaksaminen on vähän koetuksella tai vammainen lapsi tarvitsee jotain vähän ylimääräistä voidakseen toimia tasavertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Tätä varten on olemassa vammaispalvelu ja siellä eritysesti vammaisten sosiaalityö. Tätä kautta minusta on tullut myös lapseni omaishoitaja ja saamme lapsellemme henkilökohtaista apua kouluun ja vapaa-aikaan. Lisäksi käytössämme on taksimatkoja, jolla voi mennä vaikkapa harrastamaan tai kavereita tapaamaan.

Helsingin kaupunki kertoo sivuillaan sosiaalityöstä näin: Sosiaalityön tavoitteena on edistää vammaisen henkilön itsenäistä selviytymistä ja vähentää vamman aiheuttamia rajoitteita tai esteitä. Vammaispalvelun sosiaalityöntekijä on asiantuntija vammaispalvelulakiin liittyvissä palveluissa ja hän tekee yhteistyötä mm. kotihoidon, sairaaloiden ja järjestöjen kanssa. Sosiaalityöntekijään voi ottaa yhteyttä, jos vamma tai sairaus aiheuttaa vaikeuksia esim. asumisessa, liikkumisessa tai kotona selviytymisessä”.

Vastaava selvitys löytyy myös omaishoidon tukeen liittyen.

Tästä voisi kuvitella, että vammaisten sosiaalityö on olemassa asiakkaitaan varten, ja sieltä saisi apua joskus jopa pyytämättä, eikö?

Olemme olleet kohta kymmenen vuotta vammaispalvelun asiakkaita. Kertaakaan meiltä ei ole kysytty, mitä tarvitsisimme. Kertaakaan kukaan ei ole tullut neuvomaan, mitä palveluita olisi tarjolla. Kukaan ei ole koskaan suositellut mitään virkistystoimintaa, uutta palvelua tai tukimuotoa minulle tai lapselleni.

Sen sijaan jokaisesta asiasta saa aina vääntää. Soitto vammaispalveluun tuntuu siltä, kuin soittaisi kerjätäkseen jotain: se saa aikaan häpeän tunteen ja ajatuksen siitä, että ehkä tässä olisi nyt kuitenkin pärjätty ilmankin. Haimme erästä meille välttämätöntä palvelua, ja tiedustelin vammaispalvelusta, miten hakuprosessi menee. Sain yksirivisen vastauksen: ”ainahan sitä voi hakea mutta emme me näitä myönnä” – eli viranhaltijalla oli jo EI-vastaus valmiina näkemättä edes hakemustamme.

Yritin selvittää lisätunteja avustajalle tyttären leirin ajaksi: hakemus otettiin käsittelyyn, mutta leiri ehti päättyä ennen kuin ratkaisua tuli. Omaishoitajana olen toisinaan huolissani omasta jaksamisesta tai fyysisestä terveydestäni, mutta kaupunki ei tätä huolta jaa. Jos vaikka katkaisen jalkani, otetaan minulta tuki pois (koska en voi toimia omaishoitajana), mutta huolenpito loppuu siihen kohtaan. Onneksi jaksamistani tuetaan omaishoidon lomilla, joista saan maksaa omavastuuosuuden ihan itse. Muissa töissä lomalle lähtijä saa lomaltapaluurahaa, mutta me omaishoitajat saamme maksaa siitä, että pääsemme lomalle – ehkä tällä halutaan estää se, ettei kukaan nyt turhaan lomalle lähtisi.

Haluaisin uskoa, että vammaispalvelussa on töissä ihmisiä, jotka ovat valinneet ammattinsa halutakseen auttaa. Minne tämä auttamisenhalu ja ystävällisyys katoaa – onko kaupungilla joku oma koulutusprosessi, jossa käydään asiat läpi niin, ettei ne vammaiset ja niiden perheet vain vahingossakaan saisi mitään liikaa?

Olemme aina saaneet sen, mitä tarvitsemme – loppujen lopuksi. Pariin hakemukseen otettiin vauhtia hallinto-oikeudesta ja yhden tueksi kirjoitin Hesarin yleisönosastolle. Olisiko kuitenkin ollut helpompaa vain myöntää meille kuuluva apu ensimmäisellä kerralla? Kuinka vaikeaa olisi vammaispalveluiden työntekijöiden ymmärtää, että tämä arkemme on välillä aika tiukkaa puristusta? Ja että ystävällinen kysymys siitä, miten jaksan tai miten tyttärelläni menee, voisi saada ihmeitä aikaan? Ymmärrän, että on tiukkaa resurssien puutteen vuoksi, mutta ymmärtääkseni ystävällisyys ja inhimillisyys ovat asioita, joilla ei toistaiseksi ole ollut hintalappua.

”Leijonaemo Helsingistä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *