Ja niin kuin ennenkin

Kategoria: Meidän Erityinen arki | 2

Ja niin kuin usein ennenkin, 

heräsin yöllä syvästä unestani sinun hyytävään kauhun huutoosi. Ryntäsit luokseni täristen ja huomasin sinun kuitenkin olevan unessa mutta silmäsi oli silti kauhusta pyöreänä. Täristen huusit apua. Kaappasin sinut kainalooni ettet tipahda sängystämme kun siihen olit hypännyt. Silittelin lämmintä unista kehoasi, joka kauhusta tärisi minua vasten. Peittelin sinut viereeni ja puhelin, että se on vain unta, nuku siinä äidin vieressä. Ja nukahdit, mutta vielä unissasikin hiljaa nyyhkytit. 

Sydänalaani kouraisi, voi rakas kun joudut öisinkin juoksemaan pelkojasi pakoon. Ja nukahdin pian itsekin, sinua sylissäni pitäen, isoa mutta silti niin pientä lastani.

Aamulla katsoin kun sängyssäni nukkui isopieni pörröpää lämmintä lohduttavaa untaan ja tiesin, että sinut pitää armollisesta unestasi herättää uuteen päivään, mutta vanhoihin ja karuihin pelkoihisi. Pitkitin herättämistäsi, tein sinulle kaikki mahdollisimman valmiiksi jotta aamusi olisi sujuva ja rauhallinen. 

“Herätys rakas, on kouluaamu” Silittelin hiuksiasi ja kuiskailin, vielä hämärässä huoneessa. “Äiti, voitko sä viedä mut kouluun”. Kuului sinun uninen hiljainen ääni peiton kätköistä.

Jälleen sydäntäni kouraisi. Niin mielelläni petaisin päiväsi helpoksi, lakaisisin kaikki esteet pois tieltäsi ja suojelisin sinua kaikelta pelottavalta mitä vain keksisitkin pelätä. En siltikään niin voisi tehdä, koska niin hullulta kuin se kuulostaakin, en tee niin koska rakastan sinua. Ajattelin, mutta en sanonut niin. Koska tiedän, ettet vielä unisella mielelläsi olisi kyennyt käsittämään noin monimutkaista ajattelua. Kerroin vain, että hyvin sinä kouluun pääset ystäviesi kanssa, niin kuin eilenkin. Ja hymyilin sinulle rohkaisevasti ja kutsuin aamupalalle.

Ahdistus alkoi painaa aamun mittaan pientä selkääsi kumaraan. Täristen istuit pukeissasi nojatuolissa, tuijottaen eteesi näkemättä silti mitään. Koitin itseäni vahvistaa jotta näyttäisin sinulle, että aamumme on aivan yhtä rohkea kuin oli eilenkin. “Äiti voisitko viedä?” Pyysit anovasti ja jatkoit. “Minä en pysty tulemaan kotiin päivällä, mun jalat ei kestä hiihtoa” Vetosit liikuntatunnin rasittavuuteen. Tiesin, että koitit keksiä kaikki keinot, mutta tiesin myös, että jos nyt vien, niin oletat sen tapahtuvan huomenna ja sittekkin. Ja tiesin myös, että tekisin sinulle palveluksen mikä olisi loputtoman kivisentien alku. Sillä olimmehan kulkeneet tuon kivisentien ennenkin.

Muistikuvat vuodentakaisesta palaa mieleeni kirkkaana ja kipeänä. Kaikki alkoi samanlaisena ahdistuksena ja öisinä kauhuhuutoina ja päättyi lopulta sairaalaan. “Äiti, minua eilen melkein itketti, ne huusi minulle ettei kukaan sua kaipaa, että katoa täältä maan päältä kun olet niin sairas. Jos ne tekee sen taas.”

Sieltä se tuli, pommi mikä räjäyttäisi keväämme tuhansiksi sirpaleiksi, mikä aiheuttaisi loputtomat itkut ja musertavat pelot. Sillä olimme kokeneet tämän ennenkin, vuosi sitten, keväällä. Palleaani puristi lujaa! Suututti ja itketti, miksi taas?! Johan kuukausi saatiin elää rauhassa ilman ivailuja, huuteluita ja salamyhkäisiä ovelia katseita.

Saimme elää kuukauden ilman tapahtumasarjoja jotka pystyi piilottamaan ja niihin toteamaan, että eihän me mitään olla tehty. Tapahtumat jotka “hoidettiin” ojentamalla näitä huutelijoita ja meille kerrottiin, että he lupasivat jättää hänet rauhaan.

Koulumatka joka lapsellemme on ollut painajainen monesta syystä, on siitä matkasta jälleen muodostumassa hänen päivittäinen helvetti. En kuitenkaan voi kuljettaa häntä kouluun, koska silloin osoittaisin hänelle, että matka minunkin mielestä olisi pelottava jota on hyvä välttää. Koitan näyttää hänelle, että olemalla rohkea, olla näyttämättä pelkoa ja osoittaa kiusaajille, että et välitä vaikka he sanoisivat mitä. Sillä näyttämällä pelkosi heille, he saavat siitä uuden aseen millä iskeä.

Niin helppoa kuin näin on ajatellakin, se ei silti vie sitä kauheaa tunnetta mikä tulee, kun mieli murenee pala kerrallaan ja kun alkaa uskoa itsekin, että maailma olisi toden totta parempi paikka ilman minua.

Ja voi kyllä, kun reilun vuoden ajan ihminen kuulee tuon tuosta, että olet läski, tapa itsesi, olet oksettava, sairas, jonne ja niin edelleen, niin sitä alkaa uskomaan siihen, että on juuri sitä mitä muut sanovat sinun olevan.

Ja voi kyllä, pieni lapsi voi yrittää tehdä niin kuin on kehotettu, hän haluaa tappaa itsensä ja yrittääkin sitä.

Luojalle kiitos, ehdin sen estää.  

Ja niin kuin ennenkin, katselin sinua vuotaen mielessäni sydänverta surusta ja huolesta. Koitin silti näyttää huolettomalta ja tsemppaavalta. Toivotin sinulle hyvää koulupäivää, suukotin pyöreää poskeasi  ja autoin suksipussin pyöräsi rattiin. Kehotin olemaan varovainen “Aja hiekoitetulla alueella”.

Mietin, miksi ihmeessä vesisateella on hiihtoa, mutta kaipa opettajat tietävät mitä tekevät. Tunnollinen lapseni otti hiihtovälineet mukaansa, vaikka sanoin, ettet välttämättä niitä tänään tarvitse. Pyörällä halusit mennä, jotta pääsisit nopeammin turvaan.

Ja niin kuin ennenkin, jäin katsomaan perääsi, reipasta isoapientä lastani, niin pientä, että elämän tuomat koettelemukset on aivan kohtuuttoman kokoisia tuon pienen lapseni harteilla.

@R.M

2 kommenttia

  1. Erityisen äiti myös

    [* Shield lisäosa merkitsi tämän kommentin “Pending Moderation”. Syy: Inhimillsen roskapostin suodatin löysi “iphone1” kohteesta “user_agent” *]
    Voisiko lapsen nyt kuitenkin kouluun viedä, jos hän niin pyytää. Pitääkö aina olla niin reipas ja pärjätä yksin? Eri asia jos lapsesta olisi noloa ottaa vanhempi mukaan koulumatkalle, mutta kun ei ole. Hän pyytää apua. Yhtäkään aikuista ei pakotettaisi samaan mihin koulukiusatut lapset pakotetaan joka päivä.

  2. Kirsi

    Ihan hyvin voi lapsen viedä kouluun vaikka joka päivä. Koulukiusaaminen on vakava asia, pahimmillaan rikos, mikä ei tsemppaamisella mene ohi. Rikosilmoitus heti, jos väkivalta menee fyysiseksi. Voiko koulua vaihtaa? Ei aikuistakaan neuvota jatkamaan työpaikassa, jossa kohtelu on asiatonta. Ei lapsenkaan pidä joutua hammasta purren sietämään ja pelkäämään vuodesta toiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *