Erityinen sisaruus valokuvaajan silmin

Kategoria: Päin perhettä | 0

Sain alkuvuodesta kulkea Vuorovaikutushoito ILOn Katjan ja Emilian mukana, heidän tehdessään perhekäyntejä Leijonaemojen ”Erityislapsiperheen näkymätön sisarus” -hankkeen puitteissa, jonka Leijonaemot mahdollisti halukkaille perheille.

Näihin ohjattuihin perhehaastatteluihin mukaan hakeneet perheet saivat kahden kotikäynnin aikana kertoa yhteisen elämänsä merkittävistä tapahtumista sekä toisistaan, miettiä parhaita puoliaan ja yhteisiä vahvuuksiaan perheinä. Nämä pohdinnat toteutettiin vuorovaikutustehtävinä niin, että tuokiot olivat pikemminkin hauskoja ohjattuja leikkihetkiä, joiden aikana tarkoitus oli tehdä saumatonta yhteistyötä tai kehua toista hänen piirteistään ja taidoistaan.

Valokuvaajana sain seurata kameran kanssa perheiden työskentelyä yhdessä sekä heidän kontakteja toisiinsa. Halutessaan perheet saivat koko porukasta tai sisaruksista yhdessä myös hieman poseeratumman kuvan muistoksi ja otetuista kuvista sai valita teetettäväksi kaksi printteinä. Asetellumpi perhekuva tai sisaruskuva otettiin joko aluksi tai lopuksi, sovitellen tilanteen mukaan mutta omasta mielestäni tärkeimmät kuvat tapahtuivat niin kuin aina: perheiden keskittyessä kuvaamisen sijaan toisiinsa.

Erityislapsiperheitä on hyvin monenlaisia, yhtä monenlaisia kuin ei-erityislapsiperheitä, tämän tiedän myös itse aiemmin erityislapsen äitinä ollessani (”erityisyys” voi tosiaan myös poistua tai kokemus siitä haalistua). Niinpä myös sisaruus toteutuu yhtä monissa muodoissa, toisissa perheissä tiiviimpänä ja toisissa haastavampana yhdessäolona. Myös erityislapsen paikka sisarusten syntymäjärjestyksessä tietenkin vaikuttaa.

Erityislapsen haasteet saattavat viedä vanhemman aikaa ja voimia niin, että on helppo kuvitella sen aiheuttavan katkeruutta myös sisaruksissa. Silti ainakin näissä mukana olleissa perheissä näkyi ennemminkin sisarusten ymmärtämys ja hoiva erityisiä sisaruksiaan kohtaan.

Vaikutti siltä, että erityispiirteitä omaavan sisaruksen tarpeet ja ominaislaatuisuus eivät sisaruksille välttämättä olekaan kovin erityisiä – pääosin ne vaikuttivat olevan arkea, perheenjäsenten piirteitä ja puolia, joita meillä jokaisella on erilaisia. Yhteistä kaikille näille perheille tuntui selvimmin olevan kokemus perheestä sinä yksikkönä, jona me kaikki sen tunnemme, porukkana jonka kanssa jaetaan elämän ja arjen ilot ja surut, tapahtumat ja haasteet.

Sisarus on sisarus, pienille lapsille leikkikaveri, sellaisena kuin hän on ja ennen kuin kukaan kertoo, että sisaruksen pitäisi olla erilainen, ei lapsi sitä kyseenalaista. Lapsi sopeutuu aikuista nopeammin olosuhteisiin, omiin tai sisaruksen ja oppii toimimaan tarpeen vaatimalla tavalla. Joskus se tarkoittaa sisarusta kohtaan myös hoivaa, toisissa perheissä enemmän kärsivällisyyttä, joskus jopa huolta. Selvimmin se näissä perheissä tarkoitti rakkautta, sitä tavallista, parasta, tärkeintä ja erityisintä tunnetta, että näiden ihmisten kanssa on kaikesta huolimatta parasta olla.

Tätä kaikkea sain kuviin talteen paljon – kodin seinien sisäpuolella se ei onneksi ollut näkymätöntä. Ja juuri tämä on dokumentaarisen perhekuvauksen parhainta ja erityisintä antia, että ihmiset ovat toisilleen, kuten ovat: rakkaita. Näyttävät tunteensa, koskettavat ja katsovat niinkuin tekevät. Ja jokainen, joka perhekuvia on aikojen kuluttua katsonut tietää, että se on juuri se mitä niistä haluaa löytää – merkkejä rakkaudesta, joka perheiden sisällä kasvaa.

KaroLiina K.

Tiedätkö, mikä on ohjattu perhehaastattelu?

Asutko Pirkanmaalla, ja haluaisit mukaan?

KaroLiina Koon taiteeseen voit tutustua osoitteessa www.karoliinak.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *