Viime kauden kansanedustaja ja eduskunnan Nepsy-verkoston perustaja, fysioterapeuttitaustainen Noora Koponen aloittaa Leijonaemot ry:n toiminnanjohtajana 1.8.2023 alkaen.
”Olen valtavan iloinen saadessani lähteä luotsaamaan yhdistystä, jonka toiminta Suomessa on jo kohta kahden vuosikymmenen ajan ollut merkittävä osa erityislasten vanhempia ja perheitä tukevaa toimintaa”, Koponen iloitsee. Hän on itse myös erityislapsen, autistisen Nuutti-pojan äiti ja kirjoittanut aiheesta myös kirjan ”Jos mä oon oikee – Nuutin tarina” (08/2020, Myllylahti Oy).
Nooran vaikuttamistaival sai alkunsa vuonna 2014, jolloin hän nousi julkisuuteen ”Nuutin äitinä” vastustaessaan silloisen hallituksen kaavailemia koulutusleikkauksia. Erityislasten oikeudet ovat aina olleet hänen toimintansa keskiössä. Koponen tuntee haasteet, joihin erityislapsiperheet päivittäisessä elämässään törmäävät.
”Yhä edelleen erityislasten vanhemmat elävät stigman ja ennakkoluulojen keskellä siinä, että erityislapsen vanhemmuuden ajatellaan automaattisesti olevan ikään kuin koko elämän mittainen tuomio, josta on vaikea selvitä. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Erityislapsen vanhemmuus on paljon muutakin kuin haasteita. Se voi antaa myös valtavasti voimaa ja viisautta. Lopulta kyse on aina siitä, minkälaisen elämän ympäristö erityislapselle ja hänen läheisilleen mahdollistaa tai ei mahdollista. On tunnistettava erityislapsiperheiden tarpeet, mutta myös voimavarat, joita ihan jokaisella heistä on. Tähän Leijonaemojen kaltainen vertaistoiminta tarjoaa ainutlaatuisen välineen”, Koponen summaa.
Leijonaemot ry on erityislasten vanhempien vertaistukiyhdistys, joka toimii valtakunnallisesti yli diagnoosirajojen.Yhdistys tarjoaa vertaistukea erityislasten vanhemmille sekä tukee vanhempien jaksamista ja hyvinvointia. Leijonaemot ry tekee yhteiskunnallista vaikuttamistyötä erityislapsiperheiden aseman parantamiseksi. Koponen toivoo tuovansa Leijonaemoihin ja vaikuttamistyöhön kokemuksellaan vahvistusta, jotta erityislapsiperheiden oikeudet saataisiin toteutumaan tosiasiallisesti paremmin.
”Työ ei varmasti tule aina olemaan helppoa ja on selvää, että niin sanottujen näkymättömien tarpeiden esiin tuominen vaatii aina pitkäjänteistä ja sinnikästä työtä. On aidosti kuunneltava vanhempien ja perheiden tarpeita ja toiveita. Sillä ilman jaksavia vanhempia meillä ei ole hyvinvoivia lapsia. Ja sitä työtä minä olen tullut tekemään”, Koponen kiteyttää.
Niina
Hienoa että on myös autismi ja nepsy osaamista/ perustamista. Toivittavasti saatas vanhempien ryhmä kellä itsellään on jokin nepsy, autismi jne. Työtä ja kehittämistä varmasti tulee vastaan. Tsemppiä!