Nyt on minun aikani sulkea yksi kappale elämästäni, kun lopetan työt Leijonaemojen toiminnanjohtajana. Helpompiakin päätöksiä olen elämässäni tehnyt, mutta nyt on aika antaa viestikapula eteenpäin.
Oma tarinani Leijonaemoissa alkoi reilusti yli vuosikymmen sitten, kun tyttäreni fysioterapeutti antoi minulle esitteen vertaistuesta. Hetken kesti, ennen kuin uskalsin kynnyksen ylittää, mutta sille tielle jäin. Ensimmäinen vertaistukiryhmätapaaminen avasi silmiäni: erityinen elämä todellakin voi olla ihan normaalia. Ja toden totta, erityislapsia syntyy ihan kaikenlaisille vanhemmille.
Ei aikaakaan, kun löysin itseni yhdistyksen vapaaehtoistehtävistä, sitten hallituksesta ja lopulta hallituksen puheenjohtajan paikalta. Puheenjohtajapestin päätyttyä jäin rivijäseneksi, ja seurasin aina tarkalla silmällä, mitä Emoissa tapahtuu. Kun sitten lokakuussa 2019 sain puhelun, jossa minua kysyttiin yhdistyksen vt. toiminnanjohtajaksi, joudun hetken pohtimaan, olisiko minusta, pitkän linjan yrittäjästä ja markkinoinnin ammattilaisesta, vetämään STEA-rahoitteista vertaistukiyhdistystä. Vastaukseni oli kyllä, ja tämä matka jatkui yli 3,5 vuotta.
Vuodet ovat olleet opettavaisia monella tavalla. Korona muutti kaikkien suunnitelmia, ja olen vieläkin mielettömän ylpeä siitä, kuinka hienosti Leijonaemojen työntekijät sopeutuivat muuttuneeseen tilanteeseen ja kuinka nopeasti saatiin aikaan uusia vertaistuen ja avun muotoja. Korona, rahoitustilanteen muuttuminen ja sodan aiheuttama yleinen epävarmuus ovat kaikki heijastuneet yhdistyksen toimintaan.
Yhä kasvava avuntarve
Olen myös huomannut, kuinka paljon apua tarvitsevia perheitä Suomessa on. Moni elää köyhyysrajan alapuolella ja päivittäinen elämä on yhtä selviytymistaistelua. Suomessa on teoriassa toimiva palvelujärjestelmä, mutta resurssien puutteen takia se ei suinkaan ole kaikkien saatavilla. Palveluita ei tarjota, vaan ne pitää etsiä, anoa ja toisinaan lakisääteisetkin avut saadaan perheille vasta valituksien kautta. Mitä vaikeammaksi avun saaminen tehdään, sen enemmän syntyy epätasa-arvoa: kaikilla ei ole osaamista tai jaksamista taistella oikeuksiensa puolesta.
Oma mieliaiheeni on työn ja perheen yhteensovittaminen. Olen tutkinut asiaa vuosien aikana paljon, ja olen pitänyt tuntoaistit valppaina, kun aiheesta on keskusteltu. Uskon, että vertaistuen lisäksi työn tekeminen on tuonut valoa ja jaksamista omaan elämääni. Onhan työ aina oma valinta, toisin kuin erityislapsen vanhemmuus. Työn tekeminen pitäisi olla jokaisen oikeus, mutta valitettavasti tämäkään ei läheskään aina toteudu.
Haluan myös kannustaa kaikkia erityislasten vanhempia tarkastelemaan omia uskomuksiaan kriittisesti: olisiko sittenkin jokin keino, jonka avulla voisit mennä töihin – vaikka vain osa-aikaisesti tai ihan eri työhön, kuin mitä aiemmin olet tehnyt? Joskus, kun elämä on oikein raskasta, alkaa omat uskomukset ja pelot viedä kaistaa niin paljon, että mahdollisuuksille ei jää tilaa näyttäytyä.
Olen myös oppinut, että monet ongelmat ovat ylisukupolvisia, ja että myös erityislapsista voi jonain päivänä tulla vanhempia – jolloin he ovat erityisvanhempia, joille pitäisi taata tukea ja apua vanhemmuudessa muita enemmän. Tukea pitäisi kuitenkin muistaa tarjota aivan kaikille, joilla on erityslapsia: vahvinkaan ei tässä lajissa pärjää yksin. Vaikka perheen taloudellinen tilanne olisi hyvä, tai vaikka vanhemmilla asiat olisivat ulkoisesti mainiosti, aiheuttaa erityisyys huolta, pelkoa ja surua ihan jokaiselle yhteiskunnallisesta asemasta, kulttuuritaustasta tai rahatilanteesta riippumatta. Ketään ei saa jättää avun ulkopuolelle ja ihan jokaisella on oikeus kuulla kysymys ”Mitä sinulle kuuluu?”.
Leijonaemojen korvaamaton rooli
Leijonaemojen diagnoosirajattomuus on erittäin tärkeä asia, joka tekee yhdistyksestä erityisen. Vuosien saatossa olen huomannut, että yhä useampi diagnoosipohjainenkin järjestö on alkanut järjestää toimintaa yli diagnoosirajojen. Tämä johtuu varmasti osittain siitä, että järjestöillä on kova kilpailu toimintaan osallistujista. Nuoremmat sukupolvet eivät koe järjestötoimintaa aina niin helposti omakseen, kuin mitä aiemmin on tehty – ja mitä järjestöt toivoisivat.
Leijonaemoilla on kuitenkin pitkä, kunniakas historia ja tarina, jonkalaista toista ei ole ja toivon sydämestäni, että tämä työ saa jatkua vuosikymmenien ajan. On varmasti totta, että järjestökentässä tulee tapahtumaan muutoksia, mutta en ole löytänyt yhtään sellaista toimintaa, joka voisi korvata sen osaamisen, kokemuksen, valtakunnallisuuden ja välittämisen kulttuurin, jota Leijonaemot edustaa.
Järjestöjä ja vapaaehtoisia ei saa jättää yksin
Järjestöjen rahoitusta on kritisoitu kovalla otteella, ja olen itsekin osani myrskystä saanut esim. Twitterissä. Haluaisin, että jokainen kritisoija tutustuisi siihen työhön, jota suomalaisissa järjestöissä tehdään, nimienomaan sen palveluiden käyttäjän, eli kohderyhmän, näkökulmasta. Minkälaisia mahdollisuuksia ja kuinka paljon sekä tietoa että hyvinvointia kiistelty kolmas sektori tuottaa – tämä huutelijoilta saattaa helposti jäädä selvittämättä kokonaan.
Järjestökentällä on paljon haasteita, joista rahoitus on yksi. Myös se vastuu, johon vapaaehtoistyötä tekevät hallitukset asetetaan, on aika suuri suhteessa tarjottuun koulutukseen ja työnohjaukseen. Järjestöjä tarvitaan, mutta järjestöt tarvitsevat tukea ja julkista hyväksyntää, jotta työ olisi mielekästä ja parhaita osaajia saataisiin pidettyä järjestöjen avaintehtävissä.
Haluan kiittää lämpimästi kaikkia Leijonaemot ry:n vapaaehtoisia – ilman tätä sitkeää, osaavaa ja upeaa joukkoa ei meidän toimintamme olisi mahdollista. Samalla haluan kiittää kaikkia kollegoita, joiden kanssa olen saanut oppia, kasvaa, epäonnistua ja onnistua vuosien aikana. Kiitos myös hallitukselle ja kaikille yhteistyökumppaneille. Jokainen kohtaaminen on opettanut jotain eivätkä mitkään kaksi päivää ole olleet keskenään samankaltaisia.
Nyt jatkan matkaani – hetkeksi yritän lopettaa puristamasta mailaa ja ottaa rennommin työelämässä. Syksyllä on taas aika uusien urahaasteiden, mutta Leijonaemona olen ja pysyn: se on elämäni tärkein ja pysyvin rooli.
Kiittäen.
Pia Lemmetty
ps. tavoitat minut jatkossa some-kanavien kautta sekä sähköpostilla pia.lemmetty@gmail.com
Vastaa