Minustakin pitää pitää huolta

Kävin lääkärissä jo jonkin aikaa minua vaivanneen asian takia. Olin kerännyt vaaleanpunaiselle, tyttäreltäni saamaani Hello Kitty -muistilappuun oireita, vanhoja labratuloksia ja ajatuksiani. Kerroin, kuinka oli hieman tuntunut siltä, vähän tältä ja joskus sattunut tuolta. Mutta että kaikki on tosi hyvin. Että ihan vaan varmuuden vuoksi nyt tulin.

Istuin siinä vastaanottohuoneen tuolissa selkä suorana, jännittäen – kokien, että olen väärässä paikassa. Jopa huijarisyndrooma sisälläni nosti päätään: ehkä tulin sittenkin turhaan? Ehkä kuvittelin oireita, ehkä en vaan ole liikkunut tarpeeksi tai syönyt riittävän hyvin? Että jos olisin vaan jättänyt sen viinilasin väliin ja muistanut kävellä 10000 askelta joka päivä, niin minun ei tarvitsisi tässä olla. Varmasti on niitä, jotka ovat sairaampia kuin minä, niitä, jotka tarvitsevat ihan oikeasti apua.

Lääkäri kuunteli ja kyseli, hänellä ei ollut kiire minnekään. Kerroin ongelmani ja hän määräsi minulle läjän jatkotutkimuksia: ei varmasti mitään hengenvaarallista, mutta asioita, jotka pitää hoitaa – ja joiden hoitaminen parantaa elämänlaatua ja olotilaa.

Hetken päästä lääkäri, kokenut, iäkkäämpi henkilö, totesi vielä: ”Niin, oman kokemukseni mukaan ihmiset, joilla on vammainen lapsi tai jonka elämässä on muita tällaisia suurempia haasteita, ovat niitä kaikkein resilienteimpiä, että harvoin he tulevat vastaanotolle, ellei ole oikeasti jo aika selkeitä oireita tai huono olo”.

Jäin miettimään lääkärin sanomista. Käyn vuosittain kymmeniä kertoja leijonanpentuni kanssa sairaalassa, saattelen häntä nukutukseen ja olen jälleen hänen vieressään anestesian jälkeen. Järjestelen aikatauluja, sovin asioita terapeuttien kanssa, huolehdin, selvitän – ja toisinaan myös taistelen kynsin hampain hänen asioidensa puolesta. Nyt minusta tuntuu epämukavalta ja jopa itsekkäältä raivata kalenteriini tilaa magneettikuville ja laboratoriokäynneille, kun ne ovat itseäni varten.

Kun tyttäreni pohtii erilaisuuttaan tai kun hän miettii sitä, miksi hän tarvitsee kaikkia niitä apuvälineitä, sanon hänelle aina, että hän on täydellinen juuri noin. Kun hän tulee koulusta kotiin kyynel silmässään epäonnistuneen koetuloksen takia tai kun hän kadottaa kirjaston kirjan, sanon hänelle aina, että ei se haittaa. Sanon, että hän riittää, hän on minulle täyttä kultaa kaikkine erityisyyksineen ja piirteineen. Ja tarkoitan joka sanaa.

Miksi sitten olen niin kriittinen itseäni kohtaan? Miksi olen valmis tukahduttamaan omat kipuni kourallisella buranaa sen sijaan, että selvittäisin niiden syyn? Miksi minä en voisi antaa itselleni anteeksi, että en aina ole täydellinen, että en joka ilta jaksa venyttää lapsen jalkoja tai että lapseni koulukirjat ovat vielä näin kevään kynnykselläkin päällystämättä?

Leijonaemojen tämän vuoden teemana on ”Jotta tänäänkin muistat olla sinä”. Heräsin miettimään, kuinka tärkeää olisi, että meistä jokainen paitsi muistaisi olla oma itsensä, myös muistaisi pitää itsestään huolta ja opettelisi olemaan armollisempi itseään kohtaan. Vanha viisaus kehottaa ihmisiä kohtelemaan toisia, kuten toivoisi itseään kohdeltavan – ehkä tämän voisi kääntää muistilapuksi meille erityislasten vanhemmille: mitä, jos me muistaisimme kohdella itseämme siten, kuin kohtelemme muita? Uskon, että se voisi olla iso leijonantassuharppaus kohti hyvinvointia.

Pitäkää huolta!
Pia Lemmetty, Leijonaemo, Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja

2 kommenttia

  1. Niina

    On helppo ajatella, että vaan kirjaa olosi ylös aina silloin tällöin. Jos on ollut unet katkonaisia monta vuotta, niin siitä palautuminen kestää kauan. Hyvä, että oli kuunteleva lääkäri. On muistettu kanssa syödä ja ottaa mitä vitamiinia tai ravintolisää milloinkin. Liikuttu on ja tassuhaasteet luettu ym. Kuitenkin hoivata saa koko ajan ja nämä vapaa ajan jutut vaatii aikamoisesti aikaa ja vaivaa. Kirjotan päiväkirjaa, silti ei lääkäri voi auttaa, kun raudanpuutetta ei tunnisteta eikä mielialalääkkeiden määrää nosteta. Miksi psyykkinen sairaus estää kohtaamisen tai miksi se lääkäri hoitaa puhelimen välityksellä, kivun tuntemukset on polvissa tällä hetkellä, en jaksa ees mennä valittamaan, kun apteekki osaa hoitaa reseptivapailla lisäravinteilla.

  2. Matti Hokkanen

    On Vain Hyvä, että niitä Jatkotutkimuksia, Sinulle nyt Määrättiin, niin eivätköhän nuo ainakin jollakin Tasolla, niiden Perusteella Selviä, joten Onnea ja -Menestystä Tutkimuksiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *