Minä olen maailman paras minä – kunhan vain muistan olla sitä tänäänkin

Kategoria: Astetta asiallisemmin | 0

Jännän äärellä ollaan, sanoi Hakalan muija, kun tietokoneelle ensimmäistä blogitekstiään kirjoittamaan istui. “Jotta tänäänkin muistat olla sinä” – Leijonaemojen tämänhetkinen teema ja johtoajatus. Että mitähän ihmettä se sitten minulle ja minun jokapäiväisessä arjessani tarkoittaa?

Viime keväänä olin mukana Leijonaemoille järjestetyssä Tahto-valmennuksessa, ja sen myötä lähdin määrätietoiselle minuuteni muutosmatkalle. Tarvitsin selvästi jotakin muutosta. Olin ajoittain vähän hukassa ajatusteni, haaveideni ja toiveideni kanssa. Arki vei minusta poikkeuksellisen paljon virtaa enkä osannut irrottautua siitä erityisestä arjesta. Elin myös hetkittäin siinä harhassa, että juuri tässä erityisyydellä maustetussa sodassa minä olisin se pakosti kaivattu ja ihan välttämättä tarvittu yksilö, ihan joka ikisenä vuorokauden tuntina. Jotta minä uskalsin taas alkaa olla minä, oli tehtävä selkeä päätös siitä, että minulla on oikeus olla luhistumatta sen erityisyyden kuorman alle ja vaatia itselleni hyvää. Ottaa aikaa itselleni sekä kuunnella omia tarpeitani ja haaveitani.

On kyllä vieläkin valtavasti päiviä, jolloin olen erityisen kyllästynyt minun elämässäni olevaan erityisyyteen. En lapseeni koskaan, mutta siihen erityisyyteen. Siihen, että minun normaalini on niin kovin erilainen verrattuna muiden pienten lasten äitien normaaliin. Siihen, etten minä aina voi tai pysty tai kykene, vaikka kuinka haluaisin. Surenko minä päivittäin? Suren. Olenko minä katkera? Olen, välillä. Suututtaako minua? Suututtaa, paljonkin. Kyllästyttääkö minua? Kysy vaan, kuinka paljon. Olenko minä aina osannut ajatella myös omaa etuani? En, en todellakaan. Miksi en? Jaa, siinäpä vasta pulma. En tiedä, en ollenkaan. En minä ihan vieläkään aina muista oikeuttani olla MINÄ.

Mutta minä olen tehnyt valinnan. Minä olen päättänyt valita surun sijasta ilon. Katkeruuden sijasta kiitollisuuden. Suuttumuksen sijasta riemuitsemisen. Kyllästymisen sijasta innostumisen. Kyynisyyden sijasta kunnioituksen, elämää ja itseäni kohtaan. Minä olen erityisen hyvä minä, erityisvanhemmuuden hankaluuksista ja haasteista huolimatta. Ja ehkä juuri niiden haasteiden ja hankaluuksien vuoksi. 💙 Minä en olisi minä, jos erityisyyttä ei elämässäni olisi.

Olen erityisen onnellinen ja ylpeä itsestäni ja saavutuksistani, perheestäni, lapsistani ja lähipiiristäni. Erityisvanhemmuus on vienyt minulta paljon, mutta antanut tilalle vielä enemmän. Niin paljon enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa. En vaihtaisi pois päivääkään. Lapseni fyysiset ja henkiset vaikeudet ja tuskat tietenkin itselleni ottaisin, jos voisin. Mutta en voi. Olen valinnut tien, jota kulkiessani tuon asioita näkyviksi ja kerron asioista avoimesti. Kysyttäessä ja silloinkin, vaikka kukaan ei kysyisi. Avoimesti ja tavalla, joka sopii minulle ja jonka uskon sekä tiedän sopivan myös perheelleni.

Yhtäkään päivää en jättäisi välistä. Ne hankalammat ja mustimmat päivät ovat asettaneet minun elämäni palaset tärkeysjärjestykseen ja hitsanneet minut yhteen juuri sellaisten ihmisten, arvojen ja asioiden kanssa, joita minä haluan kannattaa ja elämässäni vaalia sekä leijonaemon lailla puolustaa. 💙

Hei sinä, kiitos kun luit. 💙 Vilpittömyyttä ja erityisen rehellisiä kuulumisia saattaa olla luvassa jatkossakin, säännöllisen epäsäännöllisesti. Pysy linjoilla, jatkoa seuraa… Ja kirjoita itsekin. Suosittelen. Ja hei, muista olla sinä. Oot hyvä tyyppi.

Noora H. 💙 – äiti, vaimo, sisko, tytär, sairaanhoitaja, ystävä, kummitäti, Leijonaemojen hallituksen varapuheenjohtaja ja erityisen hyvä minä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *