Jotta tänäänkin muistat olla sinä

Kategoria: Astetta asiallisemmin | 0

Kyllä mä sitten, kun lapset on isoja.
Kyllä mä sitten menen töihin.
Harrastan.
Käyn kampaajalla.
Lähden ystävieni kanssa risteilylle.
Nauran vedet silmissä huonolle vitsille.
Kyllä mä sitten, myöhemmin. Huomenna, ensi vuonna. Joskus.
Ehkä mä sitten, ehkä.

Leijonaemojen tämän vuoden teema on ”Jotta tänäänkin muistat olla sinä”.  Teema koskettaa varmasti meistä ihan jokaista, olimmepa sitten erityislapsen vanhempia tai ihan vaan tavallista perhearkea eläviä ihmisiä. Se, mikä yhtenä päivänä on uutta ja ihmeellistä, muuttuu vuosien kierrossa rutiiniksi ja elämäksi vähän kuin autopilotti päällä.

Ajattele, miltä tuntuu, kun menet ensimmäistä kertaa kävelylle uudelle metsäreitille. Kiinnität huomiosi jokaiseen kiveen, kantoon, tuoksuun – ja reitti saattaa tuntua pitkältä. Mitä useammin samaa polkua kuljet, sen lyhyemmäksi se muuttuu ja sen vähemmän kiinnität huomiota kaikkeen upeaan, mitä matkallasi näet. Reitistä tulee rutiinia, ellet joskus pysähdy paikallesi ja katso uudestaan ympärillesi. Tarkkaan katsomalla jokainen retki tuo uusia havaintoja ja uusia ilonaiheita.

Näin se käy meille elämässäkin. Kun meille syntyy erityislapsi, alamme kulkea erityisen vanhemmuuden viitoittamaa polkua. Polun varrella on paitsi huolta ja surua, siellä on myös pelkoa – ja ennen kaikkea aivan pohjaton määrä byrokratiaa. Lampsimme polkua edes takaisin monesti ainoana tavoitteena selviäminen huomiseen. ”Kun saan tämän terapian järjestymään, kunhan tästä infektiosta nyt selvitään…”. Kun väsyttää ja pää tuntuu muurahaispesältä, on helppo vain huokaista ja työntää mieleen pyrkivät toiveet ja haaveet taka-alalle. On helppo ajatella, että nyt ei ole minun vuoroni, vaan nyt on lasten ja perheen vuoro.

Meillä ei ole kuin tämä yksi elämä elettävänämme, ja sitä on syytä elää niin, että on itse ohjaimissa. Muistan, kun kymmenen vuotta sitten sain kuulla, ettei lapseni kävelisi koskaan ja että hän tulisi olemaan hyvin vakavasti sairas, ajattelin, etten enää koskaan voisi olla onnellinen. Ajattelin, että en enää koskaan tekisi niitä asioita, jotka olivat olleet siihenastisen elämäni tukijalkoja. Ryvin kyyneleissä, voin huonosti ja säälin itseäni. Onneksi löysin Leijonaemojen pariin, tapasin vertaisiani. Huomasin, että elämä voi olla onnellista ja hyvää, vaikka se olisi ihan erilaista kuin mitä olin toivonut tai mistä olin haaveillut.

Ei jokainen päivä tai jokainen viikko ole hyviä, eikä aina jaksa – eikä ole pakkokaan aina jaksaa. Vaikka puhun paljon positiivisuudesta ja hyvästä olosta, en väitä ettenkö itse haluaisi joskus vaan heittäytyä selälleen itkemään ja huutamaan. Se kuuluu elämään, ja alamäet antavat vauhtia ylämäille. Itse olen saanut ohjat takaisin käsiini uskaltamalla pyytää ja ottaa vastaan apua. Olen avannut kotini ovet avustajille ja lomittajille, olen luottanut siihen, että asiat järjestyy. Lopetin myös kauan sitten murehtimasta, mitä muut sanovat.

Hetkeksi kadotin itseni kokonaan, ja myöhemminkin se minä-tyyppi on aina välillä kateissa. Toisinaan vain yhden takkuavan aamun, toisinaan pidemmän aikaa. Kuitenkin sen olen aina löytänyt, vaikka joskus olen joutunut etsimään vähän kauempaa. Minulle minuus tarkoittaa sitä, että voin tehdä sitä työtä, jonka olen valinnut, voin ansaita ja voin myös auttaa muita. Minä olen se tyyppi, joka voi parhaiten luonnossa, hevosen selässä tai mökkirannassa. Minä olen myös se tyyppi, joka vielä tukevassa keski-iässäkin voi heittää korkkarit kattoon ja lähteä ystävien kanssa viihteelle, jos siltä tuntuu. Kun pidän huolta itsestäni, fyysisesti ja henkisesti, olen myös taatusti parempi äiti ja hoivaaja.

Leijonaemojen teemavuosi ”Jotta tänäänkin muistat olla sinä” starttaa nyt. Teema tulee näkymään sekä kirjoituksissamme että toiminnassamme. Haastankin sinut miettimään, kuka sinä olet? Sillä olitpa kuka hyvänsä, sinulla on oikeus olla oma itsesi ja sinä riität, juuri noin. Olet ihan mahtava!

Pia Lemmetty
toiminnanjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *