Toive lastensairaalasta toteutui

Kategoria: Astetta asiallisemmin | 0
Kirjoittajat Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja Janet Grundström ja hallituksen puheenjohtaja Merja Rukko

Kauan odotettu ja maailman parhaaksikin kehuttu uusi lastensairaala on nyt rakennuksena ja taloteknisesti valmis, ja se luovutettiin HUS:lle. Ihan vielä eivät lapsipotilaat saa sitä käyttöönsä, vaan vielä pitää malttaa odottaa. Muutaman kuukauden lisäodotus palkitaan, kun saadaan käyttöön tilat, joissa pystytään toteuttamaan se, että pienen potilaan vanhemmat pystyvät olemaan lapsen turvana. Myös upea, ammattitaitoinen henkilökunta saa tilat, joissa on miellyttävää ja turvallista työskennellä.

Uusi lastensairaala on värikäs rakennus

Leijonaemot on tehnyt paljon vaikuttamistyötä, että uusi lastensairaala saadaan. Vuonna 2011 keräsimme yhteistyöjärjestöjen kanssa adressin, joka luovutettiin silloiselle peruspalveluministeri Maria Guzeninalle. Adressissa vaadimme uutta lastensairaalaa mm. näillä lauseilla:

Haluamme sairaalan, jossa potilas- ja perhelähtöistä hoitotyötä voidaan toteuttaa.
Haluamme sairaalan, jossa vanhemmat voivat olla läsnä lapsensa vierellä.
Haluamme sairaalan, jossa vanhemmilla on mahdollisuus levätä päivällä ja nukkua yöllä sängyssä.
Haluamme sairaalan, jossa ei ole kynnyksiä.
Haluamme sairaalan, jossa on helppo liikkua pyörätuolilla.
Haluamme sairaalan, jossa vältetään infektioita: jokaisella potilaalla on oma huone, oma wc ja automaattisesti aukeavat ovet.
Haluamme sairaalan, joka on puhdas, turvallisuusmääräykset täyttävä ja viihtyisä.
Haluamme sairaalan, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä, ilman pysäköintiongelmia.
Haluamme sairaalan, joka kykenee pitämään pientä, sairasta lasta ykkösasiana, kunniavieraana.

Adressin luovuttamisen jälkeen petyimme, kun mitään ei tapahtunut. Keväällä 2012 kirjoitimme blogissamme vetoomuksen, jossa me vanhemmat vaadimme, että päätös uuden lastensairaalan rakentamiseksi tehtäisiin pian. Lähetimme vetoomusta HUS:n valtuuston jäsenille sekä HUS:n alueen kuntien päättäjille. Lisäksi blogissamme kirjoitettiin useita tekstejä siitä, miten perheet kokivat sairaalan ja miten huolissaan perheet olivat myös henkilökunnan jaksamisesta.

Syksyllä lapsipotilaat perheineen pääsevät maailman parhaaseen sairaalaan. Leijonaemot on päässyt läheltä seuraamaan sairaalan rakentamisen ja suunnittelun vaiheita, ja perheet ovat saaneet suoraan vaikuttaa siihen, mitä uudistuksia he toivovat sairaalaan. Tämä takaa sen, että tulevaisuudessa hoito on entistä perhekeskeisempää ja asiakaslähtöisempää.

Adressin keruun aloittamisesta on kulunut nyt reilu seitsemän vuotta. On ilo huomata, että nuo lauseet, jotka kertoivat minkälaisen sairaalan me vanhemmat halusimme, ovat muuttumassa todeksi.

Leijonaemot kiittää kaikkia aktiivisia kansalaisia, jotka ovat käyttäneet omaa vapaa-aikaansa uuden lastensairaalan saamiseksi, varsinkin Uusi Lastensairaala tuki ry:n hallituksen jäseniä, jotka ovat käyttäneet lukemattomia vapaaehtoistyötunteja hankkeen eteen.
Kiitämme myös omaa jäsenistöämme: niitä vanhempia, jotka sairaan tai vammaisen lapsen hoitamisen ohessa ovat jaksaneet tehdä työtä sairaalan saamiseksi.

Leijonaemot kiittää vapaaehtoistyöstä uuden lastensairaalan hyväksi!

Kommentoi