Toiminnanjohtajan terveiset 4-2018

posted in: Astetta asiallisemmin | 0

Kirjoittaja: Janet Grundström, toiminnanjohtaja Leijonaemot ry

Leijonaemot ry on järjestänyt vertaistukitoimintaa erityislasten vanhemmille yli lasten diagnoosirajojen vuodesta 2005. Toiminnassa on mukana vanhempia, joiden lapset tarvitsevat erityistä tukea arkeensa, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Lapsen erityisyyden taustalla voi olla näkyvä tai näkymätön vamma tai pitkäaikaissairaus – aina diagnoosia ei ole edes saatu. Jäseniä yhdistyksellä on noin 2000.

Yhdistys ylläpitää kuukausittain toimivia vertaistukiryhmiä sekä järjestää vertaistukipäiviä- ja viikonloppuja vanhemmille.  Ryhmiä ja tapahtumia vetävät koulutetut vertaisohjaajat. Yhdistyksellä on oma kuunteleva vertaispuhelin, Leijonaluuri. Yhdistys tekee myös vaikuttamistyötä, jonka tarkoituksena on parantaa erityislapsiperheiden palveluja ja asemaa yhteiskunnassa sekä kehittää ammattilaisten kohtaamista perheiden kanssa. Vuodesta 2013 Leijonapartio on tarjonnut kriisitilanteessa olevalle erityislapsiperheelle tukea ja auttanut perhettä palveluiden pariin.

Vuonna 2018 saimme STEA:lta rahoituksen kahteen uuteen projektiin, joten voimme laajentaa kohderyhmää vanhemmista koko erityislapsiperheeseen ja huomioida myös erityislapsen sisarukset. Molemmat hankkeet ovat juuri alkaneet.

Erityislapsen näkymätön sisarus -hankkeessa järjestetään toimintaa erityislapsiperheen sisaruksille ja tuodaan sisarusta näkyviin ja kuuluviin perheessä. Järjestämme illanviettoja sisaruksille, viikonloppuja yhdessä vanhempien kanssa sekä perheinterventioita, jotka edistävät koko perheen hyvinvointia ja joissa kaikkien perheenjäsenten ääni tulee kuulluksi.

Perhe edellä puuhun -hankkeessa lähdetään koko perheen voimin tutkimaan luontoa ja sen hyvinvointivaikutuksia. Hankkeen merkeissä tutustutaan esimerkiksi erilaisiin kotieläintiloihin, tutkitaan lähiluonnon tarjoamia mahdollisuuksia sekä otetaan selvää, miten esimerkiksi yöpyminen ulkona koko perheen voimin onnistuu erityisen arjen puitteissa. Hankkeen luontokohteet valikoidaan erityislapsiperheiden haaveiden ja toiveiden pohjalta.

Leijonaemot ry:n visio on tarjota valtakunnallisesti laadukasta vertaistukea ja perhetoimintaa erityislapsiperheille yli lasten diagnoosirajojen sekä tukea erityislasten vanhempien ja koko perheen hyvinvointia. Yhdistys vaikuttaa yhteiskunnallisesti erityislapsiperheiden aseman parantamiseksi.

Yhdistyksessä on kuusi työntekijää, mutta suurin osa tapahtumista järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kiitos kaikille vapaaehtoisille, jotka annatte arvokasta aikaanne! Leijonaemojen toiminnasta ja tapahtumista löydät lisätietoa yhdistyksen nettisivuilta Leijonaemot.fi. Tervetuloa mukaan toimintaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *